Suomi kaukana Bulgarian tasosta

Suomen naisten lentopallomaajoukkueen taival EM-kisoissa 2019 päättyi torstaina 0-3 (14-25, 21-25,19-25) -häviöön Bulgarialle. Suomi sijoittui oman alkulohkonsa viidenneksi eli sen loppusijoitus löytyy väliltä 17-20. Bulgaria jatkaa turnausta lohkokolmosena sunnuntaina Azerbaidzhania vastaan Budapestissa.

Ankaran A-lohkon muut jatkajat ovat iltapelissä lohkovoitosta pelaavat Serbia ja Turkki sekä neljänneksi lohkossa sijoittunut Kreikka.

Bulgaria pelasi turnauksen selkeästi tähän mennessä parhaan pelinsä olleen vakuuttava hyökkäyksessään, etenkin sen varmuudessa. Myös heidän torjuntapelinsä oli vakuuttavaa, he veivät tappotorjunnat 14-5.

Suomen tehoista vastasivat hakkuri Piia Korhonen (16/+12) ja yleispelaaja Suvi Kokkonen (13/+6).

Päävalmentaja Tapio Kangasniemi:

– Tavoite oli jalo: mennä alkulohkosta jatkoon. Olen tyytyväinen siihen, että olimme ennen viimeistä peliä vielä tavoitteen suunnassa, ja jatkopaikka oli mahdollinen. Pitää kuitenkin olla pettynyt, ettemme päästy tavoitteeseen. Pari katkopalloa meillä oli Turkki- ja Kreikka-peleissä, pienestä oli kiinni. Erien loput toki ovat vain jäävuoren huippu.

– Haluan kaivaa kuitenkin aina ensisijaisesti positiivisia asioita. Kyllähän tämä meidän pelitavan riemukulkua oli tämä turnaus. Pelitapamme on erilainen, mutta myös tulosta tuottavaa. Uskon, että olemme tässä vähän edelläkävijöitä. Kolme vuotta sitten aloitimme pelinopeuden kanssa, nyt joukkueet osaavat jo pelata meitä vastaan. Kuitenkin osasimme tuoda taas uutta. Pelasimme läpi turnauksen aika hyvin omaa peliämme-

Suomen avaus oli tuttu kisojen kolmesta edellisestä ottelusta: Alanko, Korhonen, Karhu, Kokkonen, Madsen, Laakkonen ja Koskelo (L).

https://www.cev.eu/Competition-Area/CompetitionStandings.aspx?ID=1053

 

 

EM: Paikkoja haetaan pudotuspeleihin

Toiseksi viimeisen alkulohkopäivän tulokset valmistelevat mielenkiintoista loppuratkaisua neljän parhaan joukkoon pääsemiseksi kussakin lohkossa.

https://www.cev.eu/Competition-Area/Competition.aspx?ID=1053&PID=1578

A: SRB – GRE 3-0, FRA – TUR 0-3

B: BEL – POL 3-2, UKR – SLO 2-3

C: AZE – EST 3-2, CRO – HUN 3-0

D: RUS – ESP 3-0, GER – BLR 3-0

C-lohkossa Viro taisteli viimeisen pelinsä kunniaksi Azerbaidzhania vastaan ensimmäisen pisteen ikinä EM-kisoista ja Unkari taisteli kunnioitettavasti Kroatiaa vastaan, mutta joutuu viimeisen kisapäivän epätoivoiseen asemaan yrittämällä Hollannin kaatamista jatkopaikan eteen Romanian sijaan.

B-lohkossa pelattiin pitkään ja hartaasti. Belgia nipisti ensin 3-2 voiton Puolasta, ja Slovenia eteni jatkoon taistelemalla 3-2 voiton Ukrainasta. Ukrainan jatkohaaveet katosivat. B-lohkossa jatkajat ovat selvillä, mutta järjestys täysin auki kärkikolmikon osalta.

D-lohkossa Espanjan iloinen jatkopaikka varmistui, kun Valko-Venäjän 0-3 tappio Saksalle vei sen jatkohaaveet. Slovakia jää kolmoseksi lohkossa, ellei se yllätä Venäjää. Tällöin joudutaan siirtelemään joukkueita ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, riippuen siitä mikä on Puolan sijoitus B-lohkossa, sillä Puola ja Slovakia eivät voi kohdata keskenään – molemmille kun on luvattu kotiottelu pudotuspelien avauskierrokselle.

CEV:lle ei voi antaa kiitosta tästä turnausjärjestelmästä. Tällaisella muljaamisella katsojan osa tehdään vaikeaksi, kun ei tiedä jatkopeleistä kuka pelaa ja missäkin. Ainakin mahdolliset lentovaraukset kannattaa ostaa peruutusmahdollisuudella.

 

EM: Suomi voitti Ranskan, Bulgaria-matsi ratkaisee jatkajan

Suomi voitti Ranskan 3-1 ja jatkopaikka on edelleen omissa käsissä. Tasapisteissä olevan Bulgarian kanssa ratkaistaan torstaina 29.8. kumpi menee jatkoon. Etukäteen ajatellen Bulgaria on paljon kovempi, mutta sen kisat ovat sujuneet odotettua heikommin. Toki joukkue voitti Kreikan 3-0.

https://www.lentopalloliitto.fi/elamyksia/uutiset/uutisarkisto/historiallinen-em-voitto-lentopallonaisille-ranskasta.html

Suomen tappio Kreikalle aiemmin oli kriittinen juttu, mutta asia voidaan vielä korjata Bulgaria-voitolla.

27.8. OTTELUT

A: FIN – FRA 3-1, BUL – GRE 3-0

B: POR – BEL 1-3, ITA – SLO 3-0

C: NED – EST 3-0, CRO – ROM 3-1

D: ESP – SUI 3-2, GER – SVK 3-1

SARJATAULUKOT:

https://www.cev.eu/Competition-Area/CompetitionStandings.aspx?ID=1053

EM: Jatkopaikkoja varmistui, Saksa yllätti Venäjän

Serbia ja Turkki varmistivat kolmen ottelukierroksen jälkeen jatkopaikan A-lohkossa Ankarassa.

https://www.cev.eu/Competition-Area/Competition.aspx?ID=1053&PID=1578

https://eurovolley.cev.eu/en/women/

Turkki ja Bulgaria pelasivat mahtavatunnelmaisessa Ankara Spor Salonussa todella kovatasoisen kamppailun. Bulgaria mainiosta alustaan huolimatta on 1-3 tappionsa jälkeen sillassa voittamaan viimeiset kaksi otteluaan jatkopaikan eteen. Niissä se kohtaa Kreikan ja Suomen.

Turnaus onkin näyttänyt, että ne joukkueet, jotka ovat kierrättäneet pelaajiaan ovat pystyneet sekä yllätyksiin että tasaisempaan peliesitykseen. Suomella olisi erityisesti kehitettävää tässä asiassa.

Turkin osalta pientä huolta toi kolmannen erän jälkeen pois vaihdetun teinisensaation Ebrar Karakurtin jalkaa hoidettiin vaihtonurkkauksessa kuntoon neljännen erän puoliväliin asti, mutta ilmeisesti kyse on vain väsymyksestä.

Ykköslibero Simge Sebnem Akoz puolestaan täräytti polvensa ja reitensä kivikovaan videomainosaitaan, ja hän lähti salista tarkempiin tutkimuksiin.

Serbia voitti täysin puolivaloilla pelaillen Ranskan. Gallialaiset antoivat hienosti kaikille peliaikaa maailman ykkösjoukkuetta vastaan vaihtamalla toiseen erään kaikki seitsemän pelaajaa, mutta senkin jälkeen he nousivat taistelemaan pelissä vielä pisteestä, kun Serbiakin vaihtoi puolivälissä suuren osan kuusikostaan.

Serbia kuitenkin hoiti ottelun lopulta neljännessä erässä 25-23, eikä Ranskankaan valmentaja paljon hötkyillyt, vaan antoi kakkospelaajien pelata loppuun asti lukuun ottamatta  yhtä ikävän näköistä loukkaantumista., kun Manon Moreels joutui jättämään kentän.

B-lohkossa Italia varmisti ja Puolalla on mahdollisuus iltapelissä jatkopaikan varmistamiseen.

C-lohkossa vain Hollanti on toistaiseksi varma jatkaja. Unkarin tilanne on hälyttävä sen hävittyä Azerbaidzhanille, Ihmeteltävä on Unkarin jatkoon päästessä vielä sitä, kuka pelaa missäkin, sillä Unkari ja Turkki eivät voi kohdata keskenään ensimmäisessä pudotuspelissä.

D-lohkossa Saksa yllätti Venäjän  3-2. Tällä tuloksella molemmat ovat käytännössä varmoja pudotuspelijoukkueita. Jos Slovakia kuitenkin jää ulos kahden joukosta, jomman kumman osaksi tulee ilmeisesti matkustaa Puolaan ensimmäiseen pudotuspeliin, vaikka edelleenkään systeemistä ei tässä tapauksessa ole täyttä varmuutta, miten joukkueita tässä tilanteessa pudotuspeleihin sijoitellaan.

A: FRA – SRB 1-3, TUR – BUL 3-1

B: ITA – BEL 3-0, POL – UKR 3-1

C: NED – CRO 3-0, HUN – AZE 0-3

D: GER – RUS 2-3,  SVK – BLR 3-2

 

 

 

 

Japani voitti Aasian mestaruuden

Japani yllätti Aasian mestaruuskisoissa välierässä Korean. Finaalissa Japani pehmitti Thaimaan ja maa juhlii näin viidettä kertaa Aasian mestaruutta.

Finaalin kooste Youtubesta

Alla olevan italiankielisen linkkisivun lopusta löytyvät mitaliotteluiden tilastot ja sijoitusotteluiden tulokset. Kiina ei ollut turnauksessa parhaalla joukkueellaan mukana.

https://www.volleyball.it/asiatici-f-impresa-delle-under-nipponiche-e-il-quinto-titolo-continentale-per-il-giappone/

https://en.wikipedia.org/wiki/2019_Asian_Women%27s_Volleyball_Championship

  1. Japani
  2. Thaimaa
  3. Korea
  4. Kiina
  5. Kazakhstan
  6. Kiinan Taipei
  7. Iran
  8. Indonesia
  9. Australia
  10. Intia
  11. Hongkong
  12. Uusi-Seelanti