Ducks taisteli pisteen Loimulta kahden hävityn erän jälkeen. Paikka viimeisenä pudotuspeleihin on nyt tasapisteissä Karelian Hurmoksen kanssa. Eivätkä Etta ja Loimu myöskään voi vielä olla varmoja kahdeksan joukkoon pääsystään.
Ranskassa Rennes ja Tours jatkavat vakaana kärkikaksikkona miehissä. Naisissa Mulhouse, Cannes ja Nantes ovat myös hiukan muilta karussa. Kaisa Alanko johti Nantes’n helppoon voittoon sarjan puolivälissä olevan Marcq-en-Baroeulin vieraana. http://www.lnv.fr/
Kangasalan ja Viestin kohtaaminen muuttui heikon alun jälkeen kovatasoiseksi. Ja jo aitoa kevään tunnetta ja oikeita kansainvälisen tason palloralleja nähtiin. Loppuratkaisu 3-1 kotijoukkueelle sekä muutamat tuomariratkaisut eivät varmasti tyydyttäneet pisteittä jääneitä salolaisia.
Kummallakin joukkueella libero olisi aivan hyvin voitu arvioida joukkueensa parhaimmaksi. Tiiamari Sievänen Kangasalan ja Eveliina Rautiainen Viestiltä olivat todella hyvässä puolustusvireessä, ja pallot nousivat hienosti omalle puolelle uudelleen hyökättäväksi.
Toisessa ottelussa OrPo haki yllätyspisteet Hämeenlinnasta. Uusi peluri Gillis teki hurjat 34 pistettä, joten OrPo ilmoittautui kevään kahinoihin tällä hankinnalla ihan uudella tavalla.
Miesten liigassa Hurrikaani ja Savo-Volley ottivat voitot kovista vastustajistaan. Hurrikaani jatkaa Akaa-voittonsa myötä yhä selvemmin liigan kärjessä.
VaLePa ja Savo-Volley pelaavat viikonloppuna uudelleen Suomen cupissa samaisessa Tampereen Kaupin hallissa.
Savo Volleyn hahmo 3-2 vierasvoitossa oli Miro Määttänen. Lopputuloksen kannalta tärkeän neljännen erän aluksi yleispelaaja järjesti melkoisen syöttönäytöksen. Kaksi suoraa pistettä syötöllä, yksi kuutospaikan hyökkäys ja lukuisa joukko vaikeita syöttöjä veivät vieraat hetkessä jo 1-8 –johtoon.
VaLePa ei tyrmäysalusta toipunut, ja savo Volleyn hyvä vire kantoi lopulta viidennenkin erän voittoon.
VaLePasta palkittiin ansaitusti parhaana Niko Suihkonen. VaLePan pitää parantaa viikonlopun finaaliin erityisesti syöttöpeliä, 21 syöttövirhettä on liikaa. Varsinkin, kun suurin osa tulee leijasyötöistä.
Katsojat taisivat jo odottaa viikonlopun Cup-pelejä, sillä yleisömäärä 637 huippupeliin oli pieni pettymys.
Beziersin joukkueessa pelaavat Suomen liigaa pelanneet Malina Terrell, Janisa Johnson ja Dayana Segovia. Segovian peli päättyi tällä kertaa lyhyeen kahden erän jälkeen heikosta esityksestä johtuen. Segovia ehti takaisin Ranskaan juuri Kolumbian joukkueesta Etelä-Amerikan olympiakarsinnoista.
Hollannin lentopalloliitto pelasi isoa uhkapeliä olympiapaikan suhteen varsinkin naisten osalta, kun se järjesti kotiturnauksen, josta sen jatkomahdollisuudet eivät olleet mitenkään kovin isot.
Worldofvolley-sivuston mukaan karsintaturnauksen järjestelyoikeuksista joutui maksamaan Euroopan liitolle CEV:lle 500 000 euroa. Ainoastaan kisapaikka olisi tuonut maan olympiakomitealta lisärahoitusta ja lisännyt sponsorituloja niin, että liiton rahavaikeudet olisi voitu pelastaa.
Sivusto perustaa juttunsa hollantilaisen nrc.nl sivuston uutiseen, jonka mukaan maan liitto on konkurssin partaalla, ja lajin näkymät maassa jatkossa todella heikossa jamassa.
Koko asiassa on isoja yhtäläisyyksiä Suomen lentopalloliiton tämänhetkiseen tilanteeseen. Suomessa osattiin ilmeisesti viheltää kuitenkin peli poikki kuitenkin aikaisemmin, eikä Hollannin tapaan olla konkurssikypsässä tilanteessa.