Saksan kova hyökkäyspeli kaatoi Suomen

EM-kisoihin valmistautuva Suomen miesten lentopallomaajoukkue hävisi Saksalle Kuopiossa pelatun maaottelun 1-3 (22-25, 25-21, 20-25, 14-25). Kova hyökkäyspeli oli Saksan voiton avain. Yleisöä oli Kuopio-hallissa hienosti 1500.

– Tänään ei saatu syötöllä niin paljon aikaiseksi kuin on totuttu. Aloitusten vastaanotto oli samaa tasoa kuin Saksalla ja ässäsyötöt menivät 5-5. Hyökkäyspelissä jäätiin tänään selvästi kakkoseksi, Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo analysoi.

– Huomenna tullaan parantamaan syöttöpeliä ja myös vastaanoton pitää olla parempi kuin Saksalla. Meidän pitää myös pelata helpot ja yksinkertaiset tilanteet tarkemmin kuin tänään.

– Meille oli kuitenkin tärkeää, että saatiin pelata ja jäljellä on vielä kolme muutakin maaottelua ennen EM-kisoja. Tässä pelissä oli kuitenkin joitakin pelaajia, jotka ovat viimeksi pelanneet kevään MM-karsinnoissa.

Suomi lähti otteluun passarinaan Eemi Tervaportti, hakkurina Olli-Pekka Ojansivu, yleispelaajina Niklas Seppänen ja Elviss Krastins, keskitorjujina Tommi Siirilä ja Markus Kaurto sekä liberona Lauri Kerminen.

Avauserässä iskettiin tiukasti tasatahtiin 22-22-lukuihin asti. Onnistuneet torjunnat käänsivät erän Saksalle 25-22.  Ojansivu teki erään viisi ja Seppänen neljä pistettä.

Toisen erän alussa Ojansivu iski kolmen ässäsyötön putken, joilla Suomi nousi 7-2-johtoon. Passariksi tullut Niko Haapakoski johti mukavasti hyökkäyspeliä ja Suomi jatkoi hallintaa erän loppuun asti. Suomi johti jo 23-16, kun Saksa otti vielä pienen loppukirin. Se ei riittänyt ja Suomi vei erän lopulta 25-21. Ojansivu jatkoi vahvasti seitsemällä pisteellä.

Suomen hyvän alun jälkeen kolmas erä alkoi pikkuhiljaa kääntyä Saksalle ja lopulta eroksi venähti viisi pistettä, 20-25.

Neljännessä erässä Saksa otti hallinnan heti alussa ja vei peliä vahvasti loppuun asti. Erä päättyi selkein luvuin 25-14.

Passarin vaihto toiseen erään oli etukäteen suunniteltu juttu. Tervaportilla on pieniä selkäongelmia ja toisessa erässä annettiin Haapakoskelle mahdollisuus näyttää taitojaan ja hän pelasikin lopun ottelusta mukavasti.

– Oli hienoa päästä pelaamaan oikein kunnolla. Alku meni ihan hyvin, mutta huonojakin passeja tuli ottelun edetessä ihan liikaa. Siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen tosi peli, niin se meni hyvin, Haapakoski totesi.

 

Suomen pistemiehet
Olli-Pekka Ojansivu 17/+9
Niklas Seppänen 12/+5
Antti Siltala 5/+4
Markus Kaurto 5/+2
Tommi Siirilä 4/-1
Antti Ropponen 4/+4
Elviss Krastins 3/+3

Saksan parhaat pistemiehet
Georg Grozer 19/+8
Christian Fromm 18/+16

Suomen joukkue Passarit Eemi Tervaportti, 193 cm, 201 maaottelua, Szczecin, Puola Niko Haapakoski, 192, 9, ETTA Hakkurit Olli-Pekka Ojansivu, 197, 186, Afyon Belediye Yüntas, Turkki Antti Ropponen, 193, 44, Hurrikaani-Loimaa Yleispelaajat Niklas Seppänen, 193, 92, Tours, Ranska (16-17) Elviss Krastins, 190, 91, Antwerpen, Belgia (16-17) Antti Siltala, 193, 269, Maliye Piyango, Turkki Jan Helenius, 183, 54, LEKA Volley Keskitorjujat Tommi Siirilä, 203, 88, Sir Sicoma Colussi Perugia, Italia Sauli Sinkkonen, 201, 69, Antwerpen, Belgia (16-17) Markus Kaurto, 196, 32, ETTA Henrik Porkka, 202, 13, LEKA Volley Liberot Lauri Kerminen, 182, 122, Kemerovo, Venäjä Eetu Pennanen, 183, 39, ETTA Valmentajat Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo Apuvalmentaja, fysiikkavalmentaja Claudio Rifelli, Italia Apuvalmentaja Jukka Sappinen

Saksan joukkue Passarit Lukas Kampa, 195 cm, Jastrzebski Wegiel, Puola Jan Zimmermann, 190, Stade Poitevin Poitiers, Ranska Hakkurit Georg Grozer, 200, VK Christian Fromm, 204, Arkas Spor Izmir, Turkki, Ruben Schott, 192, Revivre Powervolley Milano, Italia, Moritz Reichert, 194, Tours VB, Ranska, Denis Kaliberda, 193, Ziraat Bankasi Ankara, Turkki, Keskitorjujat, Michael Andrei, 208, SWD Powervolleys Düren, Saksa, Marcus Böhme, 211, KS Cuprum Lubin, Puola, Noah Baxpöhler, 208, SVG Lüneburg, Saksa, Tobias Krick, 210, United Volleys Rhein-Main, Saksa
Liberot
Egor Bogachev, 203, Berlin Recycling Volleys, Saksa
Julian Zenger, 190, United Volleys Rhein-Main, Saksa
Valmentajat
Päävalmentaja Andrea Giani, Italia
Apuvalmentaja Matteo De Cecco, ItaliaLokomotiv Novosibirsk, Venäjä Simon Hirsch, 204, GI Group Monza, Italia Yleispelaajat