Naisten EM-karsinnoissa kevyitä lohkoja

Suomen kovin vastustaja elo-syyskuussa pelattavissa naisten EM-karsinnoissa on Slovakia. Kun muut vastustajat ovat Montenegro ja Kosovo, voidaan todeta, että Suomen tasoisen maan kuuluu mennä kisoihin vaivattomasti. Lohkon kaksi parasta kun ottavat paikan syksyn 2021 EM-kisoihin.

Suomen naisten Euroopan ranking on 21, Slovakialla 16, Montenegrolla 28 ja Kosovolla 35. EM-karsinnat pelataan koti-vierasotteluina 15.8.-6.9.

– Asetelma on selkeä. Tietysti Slovakia on pienoinen suosikki ja tuttu meille. Kosovo ja Montenegro eivät ole niinkään tuttuja, Suomen naisten päävalmentaja Tapio Kangasniemi sanoo.

– Tavoite on yhtä selkeä; mennä kisoihin. Sen eteen tehdään töitä ja ollaan elokuussa niin valmiita, kuin vaan voidaan olla. Hieno kesä on tulossa ja se tarjoaa hienoja mahdollisuuksia!

Karsintalohkoja on kaikkiaan kuusi, joista kaikista kaksi parasta pääsee kisoihin. Neljän isäntämaan lisäksi viime EM-kisojen kahdeksan parhaiten sijoittunutta maata saivat suoran paikan lopputurnaukseen. Maat ovat Turkki, Italia, Puola, Hollanti, Saksa, Venäjä, Belgia ja Azerbaidzhan. EM-kisat pelataan 24 maan kesken syksyllä 2021. Järjestäjinä ovat Serbia, Bulgaria, Kroatia ja Romania.

EM-karsintojen lohko D:n otteluohjelma

15.-16.8. Slovakia – Kosovo, Montenegro – Suomi
19.8. Suomi – Slovakia, Kosovo – Montenegro
22.-23.8. Slovakia – Montenegro, Suomi – Kosovo
29.-30.8. Kosovo – Suomi, Montenegro – Slovakia
2.9. Slovakia – Suomi, Montenegro – Kosovo
5.-6.9. Kosovo – Slovakia, Suomi – Montenegro

Lentis.netin näkemyksen mukaan lohkoista etenevät kisoihin seuraavat tummennetut maat:

Lohko A: Valko-Venäjä, Sveitsi, Viro

Lohko B: Ukraina, Portugali, Georgia, Ruotsi

Lohko C: Espanja, Kreikka, Itävalta, Norja

Lohko D: Slovakia, Suomi, Montenegro, Kosovo

Lohko E: Unkari, Ranska, Israel, Tanska

Lohko F: Slovenia, Tshekki, Bosnia-Hertsegovina, Latvia

Piia Korhoselle Saksan cupmestaruus yli 10000 katsojan edessä

Piia Korhonen oli valloittamassa jo toista kertaa Saksan lentopallocupin mestaruutta, kun suomalaishakkurin joukkue nousi kaksi kertaa melkoisesta sillasta Mannheimissa pelatussa finaalissa.

2018 mestaruuden seuraksi tuli nyt 23-vuotiaalle Korhoselle toinen, kun Roosa Koskelon Stuttgart kaatui Dresdenin käsittelyssä niukimmalla mahdollisella tavalla kaikkiaan 10689 katsojan edessä erin 3-2 (25-19, 20-25, 21-25, 28-26, 17-15). Kaikkiaan mestaruus oli Dresdenin kuudes.

Koskelon Stuttgart näytti menevät mestaruuteen jo neljännessä erässä, jota se johti vielä 21-16. Päätöseräkin oli sille jo 14-12. Lopulta kuitenkin Dresden puristi mestariksi kuuden Stuttgartin mestaruuspallon takaa. Koskelon Stuttgartille cuphopea oli toinen perättäinen.

Korhonen pääsi kentälle hetkeksi kolmannessa erässä tehden yhden pisteen. Koskelo pelasi Stuttgartin liberona koko ottelun.

Illan kovimman pistesaaliin teki Stuttgartin hakkuri Krystal Rivers, jonka saalis oli peräti 37/+26. Mestarien tehokkain oli 23/+20 tehnyt yleispelaaja Kadie Rolfzen.

CEV Cupissa odotetut puolivälieriin menijät

Zenit Pietarilla ei ollut kovaa vastusta Montenegron vierailulla.
https://www.cev.eu/Competition-Area/MatchPage.aspx?mID=36995&ID=1194

Galatasaray ja Ajaccio selviytyivät ”niukin naukin” puolivälieriin, joissa nähdään muun muassa turkkilaisten keskinäinen kohtaaminen.

https://worldofvolley.com/Latest_news/CEV/108112/cev-cup-m-galatasaray-and-ajaccio-in-quarterfinals-after-walking-on-edge-of-abyss.html

Samuli Kaislasalon Lindemans Aalst meni hienosti jatkoon Mladost Zagrebia vastaan. Kaislasalo teki otteluissa 14 ja 11 pistettä.

https://www.cev.eu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=36997
https://www.cev.eu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=37005

Puolivälierät:

Hypo Tirol AlpenVolleys HACHING – Zenit PIETARI

Lokomotiv NOVOSIBIRSK – Lindemans AALST (Samuli Kaislasalo)

Galatasaray HDI ISTANBUL – Arkas IZMIR

GFC AJACCIO – Leo Shoes MODENA

Challenge Cupin puolivälieriin värikästä porukkaa, kuten Saaremaa VC

Challenge Cupin puolivälieräpaikat olivat jaossa. Saaremaa VC pysty hakemaan vierasvoiton Espanjan Almeriasta 3-1 hävittyään aiemmin kotona 2-3.

https://worldofvolley.com/Latest_news/CEV/108100/challenge-cup-m-sporting-becomes-first-team-to-qualify-for-quarterfinals.html

Puolivälierät pelataan helmi-maaliskuun vaihteessa seuraavanlaisin parein, joista ensimmäinen ei vielä ole selvillä. Mukana on muun muassa ranskalaisten keskinäinen kohtaaminen.

Allianz Powervolley MILANO – SAAREMAA VC

Sporting LISSABON – Penzügyör BUDAPEST

RENNES Volley 35 – MONTPELLIER Castelnau UC

Spor Toto SC ANKARA – VK ČEZ KARLOVARSKO

CHL: Jatkopaikat sinettiä vaille

Jastrzebski Wegiel otti toistamiseen voiton Zenit Kazanista mestarien liigan alkulohkossa. Venäläisjoukkueen on käytännössä mahdotonta enää selvitä puolivälieriin, sillä joukkueella on vasta kaksi voittoa alkulohkossaan ennen viimeistä pelikierrosta.

https://worldofvolley.com/Latest_news/CEV/108106/cl-m-jastrzbski-down-zenit-for-2nd-time-russian-side-needs-miracle-to-go-to-quarterfinals.html

Viiden lohkovoittajan lisäksi A-lohkosta jatkoon menee hyvin todennäköisesti kolmas italialaisjoukkue eli Trentino, Civitanovan ja Perugian lisäksi.

Myös Kuzbass Kemerovo on vahvoilla pitää jatkopaikkansa jo nyt, mutta kotikentällä 19. helmikuuta olisi varmistuksen vuoksi hyvä kaataa Berlin Recycling Volleys, sillä ihan selvä ei paikka ole vielä Lauri Kermisen joukkueellekaan.

Toursin voitto Verva Varsovasta sekoitti jatkajien pakkaa sopivasti, sillä nyt todennäköisesti nämä molemmat jäivät kahdeksan parhaan ulkopuolelle ja Knack Roeselarella on hyvä paikka napata viimeinen jatkopaikka. Roeselare kohtaa viimeisellä kierroksella kotikentällään Novi Sadin.

Maaseikilla on huomattavasti vaikeampi paikka, kun sen vieraaksi tulee Puolan Jastrzębie Zdrójsta, vaikka näillä jatkopaikka onkin jo varma. Joka tapauksessa jompi kumpi belgialaisjoukkueista näyttää jälleen kerran olevan jatkopaikan arvoinen.