VaLePa voittoputki Suomen Cupissa sai jatkoa

on

Miesten Suomen Cupin 2018 mestaruudella oli tuttu osoite. VaLePa Sastamala Tampere kukisti Turussa pelatussa finaalissa viime vuoden tapaan Hurrikaani-Loimaan 3-1 (27-25, 24-26, 25-20, 25-23).

VaLePalla oli tätä ennen jo Suomen Cupin voitot 2012, 2016 ja 2017 sekä hopeaa 2013 ja 2014. Hurrikaanilla oli ennestään Suomen Cupin hopeaa 2015 ja 2017.

Finaali oli tasaista kamppailua ja Hurrikaani pelasi sekin hienon pelin, josta 2027 katsojaa nautti täysillä.

VaLePan voimahahmoja olivat Erik Sundberg (19 pistettä) ja Urpo Sivula (17). Hurrikaanin tehokkaimmat olivat Tomi Rumpunen (17), Tapio Toiviainen (16) ja Antti Ropponen (16).

– Jo etukäteen oli selvä, että tästä tulee tiukka matsi ja niin tulikin, VaLePan valmentaja Radovan Gacic sanoi pelin jälkeen.

– Me syötimme paremmin ja Hurrikaani ei ollut parhaimmillaan vastaanotossa. Me ratkaisimme paremmin myös heikon vastaanoton jälkeiset tilanteet kuin Hurrikaani.

– Tunnen itseni nyt 100 kiloa kevyemmäksi, kun voitimme. Tämä oli meille iso tavoite, mutta nyt pitää heti mennä eteenpäin ja valmistautua keskiviikon CEV Cupin peliin Kemerovoa vastaan. Euroopan cupit on ihan yhtä tärkeä tavoite kuin Suomen Cup.

VaLePan keskitorjuja Markus Kaurto oli iloinen siitä, että yleensä pääsi sairastelunsa takia pelaamaan finaaliin ja voitto maistui vielä makeammalta.

– Itsellä on takana aika veemäiset ajat ja nopeasti piti raapia itsensä kuntoon. En kuukausi sitten ajatellutkaan, että olisin kentällä täällä. Kyllähän tämä voitto on nyt todella makea, Kaurto kertoi.

– Tiukkaa vääntöä tämä oli ja jokainen piste piti oikeasti ansaita. Oli mahtavaa pelata. Nautin siitä, että on painetta pelissä.

Hurrikaanin valmentaja Jussi Heino harmitteli, kuinka lähellä voitto oli heille.

– Me pelattiin tiukka peli ja oltiin lähellä voittoakin. Tappio on kuitenkin tappio ja se ei ole kovin hyvä asia finaalipelissä, Heino totesi.

– Me itse tiedetään ja keltapaitaiset tietävät, että me olisimme voineet pelata paljon paremminkin tänään. Oma peli ei ollut ihan sellaista mihin me pystytään. Nyt alkoi painamaan mieli ja jalkakin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s