EM: Lehtonen/Ahtiainen komeasti lohkovoittoon

Molemmat suomalaisparit selvisivät jatkopeleihin beach volleyn EM-kisoissa

Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen jysäyttivät melkoisen hiekkapommin voittamalla oman alkulohkonsa Hollannissa. Hienon toisen alkulohkopäivän täydensi Taru Lahti-Liukkosen ja Anniina Parkkisen eteneminen lohkokakkosena jatkopeleihin

Lohkon päätöskamppailussa Lehtonen ja Ahtiainen (ranking 11:s) nousivat vaisun avauserän jälkeen upeaan 2–1 (12–21, 21–19, 15–12) -voittoon vuosi sitten EM-hopealle pelanneesta tshekkiläisparista Kolocova / Kvapilová (6:s).

– Ottelun alussa Tshekki syötti vahvasti, enkä oikein millään saanut palloja ylös. Toisesta erästä alkaen keskityin paremmin vastaanottoon, se helpotti peliä. Riikalla oli hyvä syöttö, jolla saatiin vastustajan peliä rikki ja sitä kautta puolustuksia ylös. Kolmannessa erässä oltiin rohkeampia, mikä toi sitten tulosta. Hyvä fiilis, Ahtiainen tunnelmoi Haagista.

Lohkovoittajana suomalaiskaksikko jatkaa pelejään suoraan kaavion toiselta kierrokselta ja on näin varmistanut paikkansa 16 parhaan joukossa.

Omissa alkulohkon päätöspeleissään Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen hävisivät sekä hollantilaisparille van Gestel / Wesselink 1-2 (21-19, 19-21, 11-15) että saksalaisille Bieneck /Schneider 0-2 (17-21, 15-21), mutta 2-0 -avausvoitto takasi Lahti-Liukkoselle ja Parkkiselle lohkon kakkossijan ja samalla jatkopaikan kaavion ensimmäiselle kierrokselle.

– Tämän päivän pelit eivät olleet ihan parasta Tarua ja Ansua, mutta yritetään löytää jatkoon samanlaista virettä kuin Latvia-pelissä oli, päävalmentaja Kai Liukkonen ennakoi.

Vastustaja 24 parhaan peleissä on kovin mahdollinen, sillä Saksan ykköspari ja turnauksen ykkössijoitettu Labourer/Sude jäi omassa lohkossaan keskinäisten otteluiden eräpistevertailussa kolmoseksi ja arpa heitti heidät suomalaisia vastaan.

Helppoa ottelua ei tietysti ole luvassa myöskään parille Lehtonen/Ahtiainen, sillä 16 parhaan kierroksella heillä on vastassa voittaja ottelusta, jossa pelaa kakkossijoitettu Tshekin pari Hermannova/Slukova ja yhdeksänneksi sijoitettu Venäjän pari Kholomina/Makroguzova.

Otteluohjelma ja tulokset

https://www.cev.eu/BeachVolley-Area/BeachVolley_3BOX.aspx?ID=1032&mID=2247&sID=&pID=0&chID=0&phaseID=0&champID=0&Mod=

Kaikki pelit livenä CEV:n Youtube-kanavalla

https://www.youtube.com/user/CEVolleyball/videos?view=2&flow=list

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s