EM-kisat alkuun kovalla taisteluvoitolla Virosta

on

Suomen miehet aloittivat lentopallon EM-kisat huikealla 3-2-taisteluvoitolla Virosta. Suomi vei kaksi ensimmäistä erää Gdanskin Ergo Arenassa, mutta Viro nousi faniensa hurjan kannustuksen avulla tasoihin. Viimeisessä erässä Suomi iski vakuuttavan niitin pelille 15-9-luvuin.

Suomi vei pelin 3-2 (25-21, 25-22, 25-27, 22-25, 15-9) ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Kahden hävityn erän jälkeen tilanne näytti jo aika vakavalta, mutta joukkueen usko ei loppunut.

– Me noustiin taistelemaan neljännessä erässä ja se antoi uskoa viidenteen erään. Se näytti taas, että me ei koskaan, ei koskaan anneta periksi. Meidän pelaajat ovat sellaisia, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo totesi.

Suomelle tuli jobinpostia heti avauserän 3-3-tilanteessa, kun keskitorjuja Tommi Siirilä loukkasi nilkkansa.

– Aina välillä tulee pieniä vaikeuksia, mutta mikään ei meitä kaada. Olen iloinen kentälle tuleen Markus Kaurton puolesta. Hän pelasi hyvän pelin.

– Viro pelasi erinomaisen ottelun. Heillä on hyvät keskipelaajat ja yleispelaaja Robert Täht on aivan maailmanluokan pelaaja.

Suomen kapteeni Eemi Tervaportti johti hyökkäyspeliä taas mallikkaasti.

– Tärkeää oli, että saatiin voitto. Viro alkoi kolmannessa erässä pelaamaan, eikä me saatu heidän peliään rikki. Meillä syöttö pehmeni ja he saivat pelin kulkemaan. Passari on heillä erinomainen ja kun aloitukset nousivat, niin hyökkäys kulki. Viro ei mitenkään yllättänyt pelillään.

– Viidennessä erässä puhuttiin, että pitää jaksaa painaa. Kun kaksi ensimmäistä erää oli tullut hienosti, niin päätettiin mennä väkisin voittoon. Silloin otetaan vaikka kaveri reppuselkään.

– Yleisö oli kyllä mahtava. Ihan niin kuin oltaisiin pelattu Helsingissä tai Tallinnassa.

Suomi lähti otteluun seitsikolla, jossa passarina oli Eemi Tervaportti, hakkurina Olli-Pekka Ojansivu, yleispelaajina Niklas Seppänen ja Elviss Krastins, keskitorjujina Sauli Sinkkonen ja Tommi Siirilä sekä liberona Lauri Kerminen.

Viron aloituksessa oli passarina Kert Toobal, hakkurina Oliver Venno, yleispelaajina Andrus Raadik ja Robert Täht, keskitorjujina Ardo Kreek ja Andri Aganits sekä liberona Rait Rikberg.

Suomen peli kulki avauserässä mainiosti, vaikka Viro piti peliä tasaisena pariinkymmeneen pisteeseen saakka. Suomi oli tarkempi lopussa ja vei erän 25-21. Ojansivulle viisi ja Sinkkoselle neljä pistettä.

Viro sai hyvän alun toiseen erään ja piti pientä johtoa pitkään, kunnes Suomi tasoitti tilanteessa 16-16. Loppu oli hurjaa taistelua, jossa Ojansivu otti ratkaisupalloissa isännän roolin. Erä Suomelle 25-22. Seppänen ja Kaurto tekivät erässä myös kovaa jälkeä.

Kolmannessa erässä taisteltiin jatkopalloille asti ja Viro nousi lopulta erävoittoon 27-25. Hyökkäys kulki virolaisilla hyvin Robert Täht ykkösnimenään.

Neljänteen erään Viro sai kovan hengen päälle hurjan fanilaumansa kannustamana ja vei koko erää alusta loppuun. Suomi oli kyllä vielä kahden pisteen päässä erän lopussakin, mutta taipui lopulta 22-25.

Suomi nousi taas uuteen taisteluun viimeisessä erässä ja 5-5-tilanteesta alkoi karata Virolta. Hyvät syötöt ja viileät ratkaisut toivat erän ja ottelun Suomelle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s