Olympiakos Kreikan mestariksi

Passari Eemi Tervaportin edustama Olympiakos Pireus uusi Kreikan lentopallomestaruuden kaatamalla kolmannen kerran PAOK:in. Päätöspelin eränumerot kirjattiin 3-0 (26-24, 25-23, 25-23), ja koko finaalisarja samoin numeroin.

Ottelun käsikirjoitus kulki samana käytännössä alusta loppuun – PAOK hallitsi erien alkuja, Olympiakos puolestaan niiden loppuja. Voittotahdit Olympiakosin mestaruudelle löi kanadalaishakkuri Gavin Schmitt (20/+11) päätöserän neljällä peräkkäisellä ässäsyötöllään.

Mestaruus oli perinteikkäälle kreikkalaisseuralle kautta aikojen 29:s. Lähes 2000 kotijoukkueen fanaattista kannattajaa piti Melina Merkouri -hallissa soihtuineen lämminhenkistä tunnelmaa yllä koko pelin ajan, mutta tärkeimmät fanit löytyvät paljon lähempää.

– Liian harvoin puhutaan siitä, että omat tukijoukot eli perhe on täällä apuna. Ilman heitä tämä mestaruus ei tuntuisi yhtään miltään. He antavat minulle mahdollisuuden tehdä sitä, mitä todella rakastan, Tervaportti kiitteli läheisiään.

Tervaportilla on ennestään palkintokokoelmissaan mm. Suomen mestaruus Sun Volleyn riveissä 2010 sekä kolme peräkkäistä Belgian mestaruutta Knack Roeselaressa 2013-15. Tervaportti on mukana myös maajoukkueryhmässä, joka valmistautuu 25. toukokuuta Tampereella alkavaan Euroopan kultaiseen liigaan. Ennen sitä on kuitenkin pienen loma paikka.

– Lupasin ennen peliä, että jos voitetaan mestaruus, niin juhlin ensin kaksi päivää Kermisen Laurin Venäjän mestaruutta ja sitten kaksi päivää omaani. Katsotaan miten 29-vuotiaalla kisakunto kestää, Tervaportti virnuili.

volleyleague.gr

11.5. tiedetään juhliiko Roosa Koskelo ja koko Stuttgart naisten Saksan lentopallomestaruutta vai viekö Schwerin mestaruuden. Schwerin nimitttäin tasoitti vakuuttavalla esityksellä kotikentällään finaalisarjan voitot 2-2:een.

– Eipä ole paljon sanottavaa tästä pelistä, niin pahasti tuli turpaan, Koskelo tiivisti.

Schwerinin voittolukemat olivat 3-0 (25-15, 25-18, 25-16).

Stuttgartin iltaa synkisti yhden joukkueen pelaajan pohjeluun katkeaminen.

– Onneksi lauantaina on viimeinen peli, ei ole tässä kropassa jäljellä sen jälkeen enää mitään. Kasataan rippeet tuohon taisteluun, suomalaislibero lupaili.

Zaksa vei Puolan mestaruuden

Zaksa Kedzierzyn-Kozle voitti Puolassa PlusLigan mestaruuden suoraan kolmessa ottelussa Onico Varsovaa vastaan. Tulokset olivat 3-2, 0-3, ja 3-1.http://www.plusliga.pl/teams/id/1410.html

Ratkaisufinaalissa vielä vailla miesten maajoukkuekokemusta oleva Rafal Szymura (11 pistettä) todettiin parhaaksi pelaajaksi. Lukasz Kaczmarek teki 12 pistettä ja Mateusz Bieniek kymmenen pistettä.
http://www.fivb.com/en/about/news/club-league-finals-extended-as-2019-vnl?id=81894

Mestareita haussa Euroopan sarjoissa

Saksassa Bundesliigan finaalisarja on tilanteessa 2–2. Friedrichshafen ja RV Berlin ratkaisevat mestarin 12. toukokuuta Etelä-Saksassa.
https://www.volleyball-bundesliga.de/

Saksan naisten finaalisarja on katkolla 9. toukokuuta. Roosa Koskelon Stuttgart johtaa sarjaa voitoin 2-1. Pelien koosteita näkee täältä:
https://www.sporttotal.tv/volleyball

Italiassa Civitanova ja Perugia ovat tilanteessa 1-2 Perugian voitettua selvästi kotonaan. Seuraava ottelu pelataan 11. toukokuuta Maceratan mailla.

Naisten mestari on Conegliano, joka otti ratkaisevan 3-2 voiton Novarasta. Pelin muutamia pisteitä ja voittotunnelmia näkee täältä:
https://youtu.be/Mg6rmDpM4_g

Belgian finaalisarja on tilanteessa 2-2. Ratkaisu nähdään Roeselaressa 11. toukokuuta. Erikoista on, että kaikki ottelut ovat toistaiseksi päättyneet vierasvoittoon. Maaseikia johtaa Suomen päävalmentaja Joel Banks.

Ranskassa Cannes vei ensimmäisen naisten finaalin Nantes´ta vastaan,
https://www.lentopalloliitto.fi/elamyksia/uutiset/uutisarkisto/madsen-voiton-paassa-ranskan-mestaruudesta.html

Kemerovo vei Venäjän mestaruuden

Kuzbass Kemerovo on Venäjän mestari vuosimallia 2018-19. Tuomas Sammelvuon valmentama joukkue vei mestaruuden huippujoukkue Zenit Kazanin nenän edestä voitoin 3-1. Lauri Kerminen liberona teki huikeaa työtä Kemerovon puolustuksessa.

Kemerovolle mestaruus on seurahistorian ensimmäinen. Mestaruuden merkitys kaupungin lentopalloyleisölle oli valtava.

https://yle.fi/urheilu/3-10773445

Zenit saa mahdollisuuden kirkastaa jälleen kilpensä Mestareiden liigan finaalissa Berliinissä 18.toukokuuta.

 

Euroopan sarjojen mestareita ja finaalikatsaus

Vakifbank näytti viidennessä finaaliottelussa paremmuutensa Turkin naisten finaaleissa Eczacibasia vastaan, ja näin aiempikin hallitseva mestari vei näin kultamitalisarjan voitoin 3-2.
https://worldofvolley.com/Latest_news/Turkey/104240/tur-w-vakifbank-destroy-eczacibasi-in-game-5-to-retain-the-crown.html

Pelaajien kommentteja:
https://worldofvolley.com/Latest_news/Turkey/104250/tur-w-ozbay–we-are-vakifbank-gunes–we-have-big-respect-for-eczacibasi.html

Miesten mestaruuden Turkissa voitti pitkästä aikaa yllättäjä Fenerbahce. Myös Tshekissä ratkesi miesten mestari:
https://worldofvolley.com/Latest_news/Othercountries/104248/cze-m-ceske-budjovice-win-national-title-for-10th-time-in-club-history.html

Venäjällä Tuomas Sammelvuon ja Lauri Kermisen Kemerovo johtaa finaalisarjaa 2-0 superjoukkue Zenit Kazania vastaan.
https://www.lentopalloliitto.fi/elamyksia/uutiset/uutisarkisto/venajan-superliigassa-muhii-jattiyllatys-sammelvuo-ja-kerminen-voiton-paassa-mestaruudesta.html

Suomen miesten tuoreen päävalmentajan Joel Banksin Noliko Maaseik voitti Belgian ensimmäisessä loppuottelussa Roeselaren 3-0.

Ranskan naisten liigassa ”suomalaisjoukkueet” Nantes (Kaisa Alanko) ja Cannes (Michael Madsen) kohtaavat finaalissa. Alanko pelaa, mutta Madsen seurasi välierät vaihdosta.
https://www.sofascore.com/tournament/volleyball/france/ligue-a-women/1175

Saksan kolmannessa finaalissa Roosa Koskelon Stuttgart nousi ahdingosta 3-2 -voittoon ja hankki näin mestaruuden katkolle Schweriniin. Samoin miesten finaalisarjassa Friedrichshafen johtaa RV Berliniä voitoin 2-1.

Italiassa Conegliano löi naisten ensimmäisessä finaalissa Novaran 3-0. Miesten sarja Civitanovan ja Perugian välillä on 1-1.
https://worldofvolley.com/Latest_news/Italy/104244/ita-m-lube-pull-themselves-together-after-poor-game-1-to-tie-finals-with-perugia.html
http://www.legavolleyfemminile.it/?page_id=320&anno=2018&idcamp=710246&fase=7&giornata=712335

Kreikassa Eemi Tervaportin Olympiakos voitti avausfinaalissa Thessalonikin 3-0.