Turkissa pelattiin jo naisten cuppia

Turkin naisten cup-ottelut käynnistyivät kolmepäiväisellä lohkovaiheella. Sieltä haettiin kuusi joukkuetta Fenerbahcen ja Vakifbankin lisäksi puolivälieriin.

Kolmesta lohkosta siis kustakin kaksi parasta selvisi jatkoon. Puolivälierät pelataan myöhemmin kauden keskellä.

https://www.livetulokset.com/lentopallo/turkki/turkish-cup-naiset/sarjataulukko/

Alla olevasta kuvalinkistä pääsee viimeisen pelipäivän tuloksiin ja joukkueiden pelaajalistoihin/tilastoihin (Tıklayınız):

Euroopan Mestareiden liigaan karsinnat käynnissä

Karsintakierrokset lohkovaiheeseen ovat käynnissä Euroopan mestareiden liigassa. Suomalaisväriäkin on ensimmäisellä karsintakierroksella tuomarilistalla, ja myöhemmin myös pelaajina niin ulkomaisissa kuin kotimaisissa joukkueissa.

Naisissa on syyskuun lopusa menossa kaksi otteluparia ja miehissä yksi. Enemmän joukkueita on mukana seuraavalla kierroksella.

VaLePa pelaa 6.10. ja 13.10. hollantilaista Apeldoornia vastaan. Pelit tulevat kovin äkkiä ajatellen juuri loukkaantunutta hakkuria Jerome Crossia, jonka nilkkavamma pitää hetken sivussa. Valmentaja Janne Kangaskokon mukaan asiassa edetään päivä kerrallaan eikä tilanne ole ihan mahdottoman paha.

Samaisella lokakuun alun kierroksella pelaa myös Benfica Lissabon eli VaLePan viime kauden hakkuri Aaro Nikula on heti nähtävissä tosi toimissa. Pelit näkyvät eurovolley.tv:n lisäksi satunnaisesti Youtubessa.

https://championsleague.cev.eu/en/women/#early-rds

https://www.cev.eu/game-hub

Eurocup-arvonta: Hämeenlinna Tsekkiin, Vampula Sveitsiin

Hämeenlinnan Lentopallokerho pelaa CEV Cupin ensimmäisen pelinsä Tsekissä Brnoa vastaan 3.-5. joulukuuta ja kotiottelunsa kaksi viikkoa myöhemmin.

Savo Volley saa avauskierroksella kotikentällään 10.-12.12. vastaansa häviäjän Mestarien liigan karsintakierrokselta ja joukkue on joko CSM Arcada Galati (Romania) tai Vojvodina NS Seme Novi Sad (Serbia). Molemmat joukkueet ovat maidensa mestareita.

LP Vampulan ensimmäinen eurovastustaja Challenge Cupissa on sveitsiläinen Lugano. Vieraspeli on marraskuun alussa ja kotipeli 19.–21.11. Pölkky Kuusamo on Challenge Cupissa suoraan seuraavalla kierroksella, ja jos Vampula selvittää Lugano-pelit voitokkaasi, on seuraavaksi vuorossa suomalaisjoukkueiden keskinäinen kohtaaminen. †

VaLePalla kiivettävää lohkovaiheeseen

VaLePa kohtaa mestareiden liigan karsinnassa lohkovaiheeseen toisella kierroksella valkovenäläisen Shaktar Salihorskin.

Jos suomalaisjoukkue tästä etenee jatkoon, lopullinen paikka on tarjolla romanialaisjoukkue Galatin tai serbialaisen Novi Sadin voitttamalla.

Karsintapelien toinen ja kolmas kierros käydään marraskuussa. Karsintoihin osallistuu 10 joukkuetta.

LP Viesti sai paikan suoraan lohkovaiheeseen. Lohkot arvotaan lokakuussa karsintapelien jälkeen.
http://lpviesti.fi/artikkeli/lp-salo-mestarien-liigan-lohkovaiheeseen/

Samuli Kaislasalo siirtyy Belgian liigaan

Tammikuussa Raision Loimusta Kreikan liigan Foinikas Syrosin riveihin vaihtanut maajoukkuehakkuri Samuli Kaislasalo pelaa tulevalla kaudella Belgian pääsarjassa Lindemans Aalstissa.

– Joukkueella on tavoitteina murtaa Maaseikin ja Roeselaren rintama ja menestyä myös CEV Cupissa, joten tavoitteet ovat korkealla. Jospa sitä selviäisi ensi kauden yhdellä sopimuksella, Kaislasalo tuumailee.

Hallitsevaa Belgian mestaria VC Greenyard Maaseikia valmentaa Suomen maajoukkueen luotsi Joel Banks.

Viime kaudella Lindemans Aalst sijoittui Belgian liigassa kolmanneksi ja cupissa hopealle. CEV Cupissa tie nousi pystyyn puolivälierissä lopulta cupin voittoon pelanneen italialaisen Trentino Itasin käsittelyssä. Suomalaisista ennen Kaislasaloa on Lindemans Aalstia edustanut Sakari Mäkinen (2017-18).

– Saken mukaan organisaatiossa ovat asiat kunnossa, varmasti paremmin kuin monissa kreikkalaisissa joukkueissa, 23-vuotias Kaislasalo tietää.

Loimun lisäksi Koijärven Kunnon kasvatti on pelannut Mestaruusliigaa Rantaperkiön Iskussa ja kuopiolaisessa LEKA Volleyssa. Miesten maaotteluita 205-senttiselle hakkurille on kertynyt kaikkiaan 31.

Kesän Kultaisen liigan lohkovaiheessa Kaislasalo oli viidenneksi paras pistemies tehden Suomelle kuudessa ottelussa yhteensä 89 pistettä.

Kuva: CEV