Ei suuryllätyksiä toistaiseksi beachin MM-pudotuspeleissä

Suurimmat suosikit ovat edenneet jatkoon beach volleyn MM-pelien pudotuspelien alkupuolella. Joskin naisten puolella vuoden 2015 maailmanmestari Barbara Seixas on jo pelien ulkopuolella.

Suurimmat yllätykset miesten avauskierroksella olivat tshekkiparin Perusic/Schweiner sekä saksalaisten Ehlers/Wickler putoamiset.

Chileläiset Grimaltin veljekset ovat olleet Italian kauhu, sillä he pudottivat ensin Lucky loser -kierroksella Argentiinaa edustavat Capogrossot. 16 joukkoon he etenivät pudottamalla sitten Italian oman parin, peräti ykkössijoituksen kotimaan statuksella saaneet Carambula/Rossin.

Neljännesvälierissä Grimalteille vastaan iltapelissä tuleekin sitten brassipari Alison/Guto eli pari, josta löytyy jo maailmanmestari Roomasta vuodelta 2011, ja saman homman vuonna 2015 uudistanut ja olympiakultaakin 2016 voittanut Alison Cerutti. Suuret saavutukset ovat parien vaihtelun jälkeen kuitenkin hänet kiertäneet.

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/schedule/

Neljä ensimmäistä miesten puolivälieräparia ovat odotetut miehet USA:sta, Brasiliasta, Norjasta ja Virosta.

Viron Nolvak/Tiisaar pääsivät toiselta pudotuspelikierrokselta eteenpäin USA:n parin Crabb/Bourne luovutuksella.

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/news/tiisaar-and-nolvak-carrying-momentum-into-rome-2022-round-of-16

Naisten 32 parhaan kierroksella putosivat muun muassa suomalaiset:
https://www.lentopallo.fi/uutiset/niukkaakin-niukempi-tappio-paatti-lahti-liukkonen-ahtiainen-mm-kilpailut-17nteen-tilaan/

Puolivälieriin ei puolestaan enää ollut pääsyä Brasilian keskinäisestä ottelusta sen enempää Barbara/Carolilla, eikä Talita/Rebecalla, jotka tiukassa pelissä joutuivat kanadalaissuosikkien eli mestaruuden puolustajien Pavan/Melissa (2019) yliajamaksi.

Myös Hollannin Stam/Schoon kohtasivat 16 parhaan kierroksella liian kovan joukkueen, eli Australian ykkösparin.

Australian, Kanadan (x2), USA:n ja Brasilian parien lisäksi kahdeksan parhaan joukossa ovat jo suomalaiset pudottaneet Muller/Tillmann, jotka toisella kierroksella pudottivat USA:n parin Cannon/Sponcil.

Muun muassa italialaisten ottelut pelataan mahdollisuuksien mukaan aina iltapeleinä, eli loput 16 parhaan pelit ovat vuorossa vielä torstai-iltana.

VNL W: Brasilia löi Turkin kotikentällään

Panokset kovenee naisten Kansojen liigassa. Brasilia toi kotikentälleen vahvemman joukkueen, mukana ovat Gabi ja Rosamaria, vaikka he eivät olleetkaan pääroolissa viikon huippuottelussa, kun Brasilia käänsi tiukan pelin Turkkia vastaan voitokseen 3-1.

https://en.volleyballworld.com/volleyball/competitions/vnl-2022/

Myös Italia on saanut nyt joukkueeseensa esimerkiksi Egonun ja Chirichellan. Serbia jatkaa enemmän kakkospelaajillaan, ja Italia voitti 3-1.

VNL on jakautunut kahteen kerrokseen: Lentis.netin ennakoimat kahdeksan maata ovat viemässä finaalipaikkoja, lisänä Puola sekoittamassa pakkaa. Seitsemän alemman kastin joukkuetta ovat enemmän tai vähemmän hakemassa lisää kokemusta. Näistä Saksa on ollut kovimmassa vedossa uuden valmentajansa Vital Heynenin johdolla. Esimerkiksi Avital Selingerin Hollantia vastaan ei ollut mitään epäselvyyttä voittajasta.

https://www.flashscore.fi/lentopallo/maailma/nations-league-naiset/

Biitsin MM-kisojen pudotuspeliarvonnat oikein suosiolliset Italian pareille

Beach volleyn MM-kisojen pudotuspeliarvonnat ilmoitettiin tehdyksi tiistaina iltapäivällä Roomassa. Arvonnoista olisi todella mielenkiintoista nähdä video, mutta se ei valitettavasti taida olla mahdollista.

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/news/draw-maps-out-road-ahead-at-world-championships

Järjestäjämaa Italialla kävi ”melkoinen munkki”.

Miespareista kaksi saa 32 parhaan kierroksella vastaansa joukkueen Lucky loser -voittajista. Lisäksi Nicolai/Cottafava -parille sattui vastaan 39:nneksi sijoitettu kuubalaispari.

Viron Nolvak/Tiisaar sekä Qatarin Cherif/Ahmed saavat vastaansa loput lucky loser -voittajista.

Italian naisista Menegatti/Gottardi kohtaa argentiinalaisparin. Suomalaisille tuleva vastus on paljon kovempi, saksalaispari Muller/Tillmann.

Jos pelit pelataan numerojärjestyksessä, suomalaisten peliaika on melko aikaisin keskiviikkona.

Jatko-ohjelma menee numerojärjestyksessä niin, että Suomi-Saksa -parin voittaja kohtaa seuraavaksi voittajan ottelusta Carro/Lobato ESP – Cannon/Sponcil USA.

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/schedule/

Alkulohkopelit käyty Roomassa – Lahti/Ahtiainen 32 joukossa

Alkulohkopelit saadaan maanantaina valmiiksi beach volleyn MM-kilpailuissa Roomassa 10.-13.6. Kaksi parasta 12 lohkosta ja neljä parasta kolmosta pääsivät jatkopeleihin.

Tulokset

Lisäksi neljä kolmosta etsitään mukaan vielä jatkopeleihin tiistain 14.6. Lucky-loser -peleistä.

Alkulohkoissa oli enimmäkseen selkeät erot, mutta toki joissakin lohkoissa neljälläkin pisteellä saattoi jäädä neljänneksi.

Alkulohkotaulukot:

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/standings/men/

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/standings/women/

Suomen pari Lahti/Ahtiainen sijoittui alkulohkonsa toiseksi USA-voittonsa turvin, ja suomalaiset etenevät näin jo varmuudella 24 ensimmäisen joukossa 32 parhaan pudotuspeleihin. 19 muun naisjoukkueen tapaan he saavat näin yhden vapaapäivän lisää ennen omaa pudotuspeliään torstaina.

Pudotuspelikaavio selviää vasta myöhään tiistaina viimeisten alkulohkopelien jälkeen.

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/news/teams-from-italy-usa-norway-fly-into-elimination-rounds

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/news/heidrich-and-verge-depre-lead-first-women-s-pool-winners-in-rome

https://en.volleyballworld.com/beachvolleyball/competitions/beach-volleyball-world-championships-rome-2022/news/hendrik-mol-mathias-berntsen-continue-etching-history-for-norway-at-world-champi

Kisojen markkinointi ei toistaiseksi vaikuta oikein onnistuneen. Puitteet Roomassa olisivat kohdallaan, mutta Olympiastadionin kupeeseen rakennetun valtavan pääkentän penkit ovat kumisseet tyhjyyttään todellisesta yleisöstä, puhumattakaan sivukentistä.

Viime päivinä lapsiryhmiä on kuljetettu täyttämään katsomoita yli 30 asteen tukahduttavassa lämpötilassa.

Vain Italian peleissä on ollut jonkin verran yleisöä, eivätkä heidän joukkueensa valitettavasti kuulu ykkössuosikkeihin varsinkaan naisissa, mutta ei ihan kirkkaimpiin myöskään miehissä.

VNL M: Vain USA tappioton avausviikon kälkeen

Miesten ensimmäinen VNL-viikko on pelattu valmiiksi Brasiliassa ja Kanadassa. USA ja vähän yllättäen Japani ovat olleet oikeasti vahvoja joukkueita: Japani voitti Hollannin, Kiinan ja Iranin ja hävisi USA:lle vain 2-3.

https://en.volleyballworld.com/volleyball/competitions/vnl-2022/standings/men/

Ranskakin hävisi lopulta Puolalle neljännen pelinsä, mutta muuten on ollut vahvalla joukkueella mukana.

Puola hävisi hieman junioripitoiselle Italialle, mutta on muuten kääntänyt tiukat erät nimiinsä.

https://en.volleyballworld.com/volleyball/competitions/vnl-2022/schedule/

Miehet jatkavat viikon kuluttua naisten tapaan Filippiineillä, ja toinen turnaus pelataan Bulgarian järjestämänä Sofiassa.

Bulgarialle avausturnaus ei vielä tuonut voittoja, vaikka otteet kentällä olivat ihan kohtalaiset.

Joukkueet ovat jälleen vähän eriarvoisessa asemassa lohkopeleissä, kun 16 joukkueesta kukin kohtaa vain 12 alkulohkoissa.

Joukkueohjelmiin on toistaiseksi helpointa tutustua täältä:

https://www.flashscore.fi/lentopallo/maailma/nations-league/