Viro varmisti Suomi-voitolla paikan EM-kisoihin

on

Viro varmisti paikan lentopallon naisten EM-kisoihin kautta aikojen ensimmäistä kertaa voittamalla Suomen Hämeenlinnassa. Samalla Viro vei Suomelta myös lohkon ykköspaikan.

Suomen tappio tuli luvuin 1-3 (20-25, 25-15, 14-25, 17-25). Ykköspaikan menettämisellä ei ole merkitystä EM-kisojen alkulohkojen arvonnoissa, koska arvontakorit ratkaistaan Euroopan rankingin eikä EM-karsintojen tulosten perusteella.

Virolaisille voitto oli ainutlaatuinen saavutus. Viron naiset eivät ole aiemmin pelanneet minkään pallopelin EM-lopputurnauksessa.

– Pelin voitto oli aivan upea juttu, enkä tiedä mitä nyt sanoisin. Tämä oli niin mahtavaa. Tällä hetkellä olen todella onnellinen, Viron valmentaja Andrei Ojamets sanoi.

Suomen peli oli varsin ailahtelevaa ja vain toisessa erässä se kulki niin kuin oli tarkoitus. Kolme muuta erää olivat Viron hallinnassa. Suomi joutui pelaamaan ilman kahta yleispelaajaa Ronja Heikkiniemen nilkkavamman ja Salla Karhun sairastumisen takia.

– Kaikenlaistahan tässä on sattunut tällä ja viime viikolla. Tämä oli aika sekavaa peliä meiltä. Tehtiin meille epätyypillisiä asioita. Sellaisia virheitä mitä ei normaalisti tehdä ja se näkyi tänään. Peli muuttui vähän liian helpoksi Virolle, päävalmentaja Tapio Kangasniemi totesi.

– Toinen erä oli sellaista mitä haluttiinkin pelata. Valitettavasti ei riittänyt otteluvoittoon.

– Onnittelut Virolle. Tämä on iso juttu heille ja olen vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan.

Suomi aloitti seitsikolla, jossa oli passarina Kaisa Alanko, hakkurina Nelli Rantanen, yleispelaajina Jessica Kosonen ja Suvi Kokkonen, keskitorjujina Roosa Laakkonen ja Daniela Öhman sekä liberona Hillaelina Hämäläinen.

suviiskeemonnakmaensormillekyytia

Suvi Kokkosen isku antaa Viron passarin Julija Monnakmäen sormille kyytiä.

Viro aloitti ottelun vahvasti ja johti avauserää alusta loppuun asti. Ero oli välillä jo yhdeksän pistettä, mutta Suomi taisteli hyvin ja kavensi kolmeen pisteeseen 20-23. Viro vei kuitenkin kaksi viimeistä pistettä. Kokkonen teki viisi ja Laakkonen neljä pistettä. Viron ykköstykki oli Kristiine Miilen seitsemällä pisteellä.

Pelin suunta muuttui täysin toisessa erässä ja Suomi repäisi 6-0-johdon. Jatko meni yhtä reipasta tahtia ja Viro sai erässä vain 15 pistettä. Michaela Madsen tuli erän alussa keskitorjujaksi Öhmanin tilalle. Kosonen pelasi pirteästi tehden neljä pistettä.

Viro tuli kolmanteen erään taas taistellen ja hallitsi tapahtumia selvästi vieden erän 25-14. Miilen nakutti peräti yhdeksän pistettä.

Neljäs erä oli myös Viron hallintaa alusta alkaen ja se repäisi lopussa kahdeksan pisteen eron. Kertu Laak teki seitsemän pistettä.

Ottelun tilasto

https://www.cev.eu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=31232

Kuvia ottelusta

https://www.cev.eu/Competition-Area/PhotogalleryArchive.aspx?ID=1053

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s