VNL: Belgia yllätti jo Korean

Belgia tekee aina uusia nousuja pienten hiljaiselojen jälkeen. Kymmenisen vuotta sitten Virginie De Carnen johdolla joukkue oli lähellä Euroopan kärkeä. Silloinkin Belgiassa tehtiin vahvaa juniorityötä. Aivan ehdottomalle huipulle asti joukkue pääsi taas viisi vuotta sitten saavuttaen jälleen EM-mitalin 2013. Seuraava kova nousu on nähty nyt  kun maa taas pelaa 16 parhaan maailman maan joukossa.

Volleyball Nations Leaguessa Belgia tulee osoittamaan että se kuuluu myös tänne. Valmentaja Gert Vande Broekella on joukkueessaan etenkin kaksi pelaajaa joilta odotetaan tulevaisuudessa paljon:

Puolalaissyntyinen Kaja Grobelna, joka viime kauden pelasikin synnyinmaassaan Lodzissa, on joukkueen tämän hetken kirkkain tähti. Lentopallo-oppinsa hän on kuitenkin saanut Asterix Kieldrechtin tunnetusti hyvää työtä tekevässä joukkueessa.

Samanlaisen taustan omaava Karolina Goliat on 189-senttinen, Atom Trefl Sopotissa Puolassa ja St Raphaelissa Ranskassa vielä viime kaudella kannuksia hakenut hakkuri, jota on koko ajan vaikeampi pysäyttää.

Saksan ja Belgian liigat ovat viime kausina kehittyneet kovatasoisemmiksi ja Belgia saattaa siksi olla yksi turnauksen yllättäjistä, vaikka ei mitenkään nimekäs joukkue sinällään vielä ole kyseessä.

Heti avausottelussa Korea itsensä Kim Yeon-koungin johdolla sai hyvällä joukkuepelillä esiintyvällä Belgialta selkäänsä 3-0.

Ilka Van De Vyver (captain)
Elise Van Sas
Oriane Moulin
Celine Van Gestel
Britt Herbots
Jodie Guilliams
Laure Flament
Manon Stragier
Nathalie Lemmens
Marlies Janssens
Iris Vandewiele
Karolina Goliat
Kaja Grobelna
Lisa Neyt

Belgian pelit Ningbossa Kiinassa avausturnauksessa

15.5. Belgia – Korea 3-0 (25-18, 25-22, 25-21)
16.5. Kiina – Belgia 3-0 (25-14, 25-20, 25-13)
17.5. Dominikaaninen Tasavalta – Belgia 2-3 (16-25, 25-18, 18-25, 25-19, 7-15)

http://www.volleyball.world/en/vnl/competition/poolsinformation

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s