Katja Kylmäaho Roosa Laakkosen seurakaveriksi Saksaan

Passari Katja Kylmäaho siirtyy lentopalloilemaan HPK:sta Saksan Budesligan USC Münsteriin. Reilu viikko sitten sama seura ilmoitti tehneensä sopimuksen keskitorjuja Roosa Laakkosen kanssa.

Samalla Kylmäaho jatkaa seuran suomalaispassarien sarjaa, kun viime kaudella Kaisa Alanko edusti Münsteriä.

– Totta kai olen todella innoissani. Olen haaveillut tästä jo jonkin aikaa ja nyt tuli hyvä hetki toteuttaa unelma. Saksassa on hyvä taso ja olen kuullut myös asioiden toimivan siellä muutenkin. Odotukset kaudesta ovat kovat ja odotan kehittyväni. Valmentajasta on ensitapaamisella hyvä fiilis. Hienoa, kun on kaikki uutta omassa joukkueessa sekä verkon toisellakin puolella, Kylmäaho toteaa innostuneena.

23-vuotias Kylmäaho on pelannut 27 naisten maaottelua ja 21 nuorten maaottelua. Mestaruusliigassa vuoden 2016 Suomen mestari on voittanut kaikkiaan neljä mitalia ja pelannut 162 ottelua. Kylmäaho valittiin vuoden tulokkaaksi 2013.

Münster oli viime kaudella runkosarjassa seitsemäs ja eteni puolivälieriin, jossa putosi hopeajoukkue Stuttgartille.

Joukkueen uudeksi valmentajaksi on kiinnitetty hollantilainen Teun Buijs, joka pelasi aikoinaan yli 300 maaottelua Hollannin maajoukkueessa.

Joukkueen toinen passari on 29-vuotias Saksan maajoukkueessakin pelannut Mareike Hindriksen, joka palaa kotimaansa liigaan pelattuaan viime kaudella tšekkiläisessa Prostejovissa Mestarien liigaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s