CHL M: VaLePan lohkovaihepaikka vaatii kaksi parivoittoa

VaLePa kohtaa toisella Mestarien liigan karsintakierroksella voittajan otteluparista Budva Budva (MNE) – SK Zadruga Aich/Dob (AUT). Toisen karsintakierroksen ottelut pelataan 4.-13.10.

Lohkovaiheeseen pääsee voittamalla 3. kierroksen ottelun, johon vastustaja saattaa taas olla Benfica Lissabon (POR), Dynamo Appeldoorn (NED) tai Strumica Strumica (MKD).

Jos VaLePa putoaa 2.-3. kierroksella, se siirtyy pelaamaan CEV Cupia.

VaLePa oli sijoitettuna suoraan toiselle kierrokselle:

Ensimmäiselle karsintakierrokselle arvottiin seuraavat parit.

Lohkoarvonta on 16. syyskuuta.

Täältä tiedostosta selviää paljon tietoja kauden Eurocupeista. Muun muassa rahapalkkiota jaetaan pieniä jo aivan alkukierroksista lähtien.

Lohkovaiheeseen pääsy takaa jo 5.000 euroa jokaisesta hävitystä ottelustakin eli pienimmillään 30.000 euroa.

CHL & CEV Cup W: Kuusamo ja Kangasala saavat mukavan tason mittauksen

Naisten Mestarien liigan karsintakierroksilla 18.-27.10. Pölkky Kuusamo aloittaa Red Star Belgradia vastaan.

Voitolla tästä parista on jo hyvä mahdollisuus lohkovaiheeseen, sillä sinne etenee marraskuun 2. ja sen kierroksen häviäjien 3. kierrokselta kaikkiaan kolme joukkuetta.

Kuusamo oli sijoitettuna kierrokselle ja se sai näin kotiottelun jälkimmäiseksi osaotteluksi.

Toisella kierroksella tuon parin voittajalla vastassa on voittaja ottelusta Mladost Zagreb – Calcit Kamnik.

Mestarien liigan lohkoarvonnat ovat 16.syyskuuta, jolloin siis ei vielä tiedetä karsintavaiheesta jatkavia joukkueita.

Tästä tiedostosta löytyvät kaikki Eurocupeihin osallistuvat joukkueet.

Naisten CEV Cup alkaa vasta juuri ennen joulua.

LP Kangasalan vastustaja tulee Mestarien liigan avauskierroksen häviäjäparista, ja se on joko Mladost Zagreb tai Calcit Kamnik.

https://www.cev.eu/articles/club-volleyball/early-season-plans-drafted-following-completion-of-the-cev-european-volleyball-cups-2023-drawing-of-lots/

Palkinnot CEV Cupissa ovat houkuttelevat miesten tapaan: voittajalle tulee 80.000 euroa kakkoselle 50.000. euroa ja välierien hävinneille 30.000 euroa ja vielä sijoilta 9-12 ennen Mestarien liigajoukkueiden lohkokolmosten mukaantuloa hävinneille 5.000 euroa ja tuon kierroksen häviäjille 10.000 euroa.

CEV Cup M: Kovia kohtaamisia etenkin jo marraskuussa

Miesten CEV Cupissa pelaa sinne suoraan sijoitettujen lisäksi myös paljon joukkueita, jotka putoavat joko aikaisessa vaiheessa Mestarien liigakierroksilta tai vieläpä lohkovaiheessa sijoittuvat siellä kolmoseksi.

Kun CEV Cupin neljä parasta ovat selvillä, Mestarien liigasta nimittäin mukaan saapuu neljä (huonointa) kolmoseksi alkulohkoissa sijoittunutta joukkuetta, joten taso säilyy kovana loppuun asti.

Miesten lokakuisella avausierroksella mukaan tulee niin ikään seitsemän joukkuetta Mestareiden liigan alkukierrosten häviäjiä.

Varsinaiselle 32 parhaan kierrokselle muun muassa Savo-Volley oli sijoitettuna. Vastustaja saattaa olla Red Star Belgrad, jos se selvittää voittoisasti avauskierroksen parinsa. Tähän vaiheeseen mukaan tulevat myös Mestarien liigan viimeisen karsintakierroksen häviäjät, joille arvottiin varsin kovat vastustajat: Modena ja Maaseik.


Palkinnot:

Voittaja: 80.000 €
Toinen: 60.000 €
3. ja 4. 30.000 €
5.-8. 10.000 €
9.-12. 5.000 €

Challenge Cup W: Salolle vastus Israelista

Naisten Challenge Cupissa LP Salo kohtaa ensimmäisenä israelilaisen Hapoel Kfar Saban.

Vieraissa pelikierros on 22.-24.11. ja kotona 29.11-1.12.

Erikoisuutena 36 joukkuetta pelaa 32 parhaan kierroksella, ja mukaan tulevat Balkanin Cupin ja Länsi-Euroopan alueellisen kilpailun voittajat.

14 joukkuetta on sijoitettu suoraan toiselle kierrokselle, joukossa mm. Hämeenlinna. Uusia joukkueita toisista cupeista ei kuitenkaan ole tulossa tähän kilpailuun mukaan.

https://www.cev.eu/club/volleyball-challenge-cup/women/

Hämeenlinna pääsi siis suoraan seuraavalle kierrokselle 13.-22.12. ja se kohtaa siellä voittajan otteluparista VB Niederöstereich Sokol/Post (AUT) – Holte IF (DEN)

CEV uudisti Eurocupien rakennetta

Mestareiden liigan alkulohkoista etenee nyt pudotuspeleihin ja toisiin eurocupeihin eri tavalla joukkueita.

Lohkovoittajat etenevät suoraan kahdeksan parhaan pudotuspeleihin.

Viisi lohkokakkosta ja paras kolmonen pelaavat kolmesta paikasta ensimmäisen pudotuspelikierroksen.

Lohkokolmoset saavat paikan CEV Cupin puolivälieriin, missä ne siis kohtaavat sen kilpailun neljä parasta haastajakierroksella.

Linkistä löytyvät kaikki Eurocupeihin osallistuvat joukkueet maan mukaan aakkosjärjestyksessä.

https://inside.cev.eu/media/b1zowpzg/cev-european-volleyball-cups-2023_web.pdf#page=17

https://www.cev.eu/articles/club-volleyball/all-time-record-set-as-216-clubs-sign-up-to-contest-european-cups-2023/

Mestareiden liigan karsintakierrosten ja alempien cupien arvontatilaisuus järjestetään Luxemburgissa tiistaina 28. kesäkuuta klo 13 Suomen aikaa.