Euroopan hopeiset liigat pelataan kiireisestä kansainvälisestä ohjelmasta johtuen melkoisen pieninä versioina.
Naisten hopeisen liigan sarjajärjestelmä varsinkin on kummajainen. 10 maata, mutta jokainen pelaa vain kuusi ottelua. Suomelta jää kohtaamatta Israel, Georgia ja Montenegro. Suomi ei pelaa 24.-26.5. mutta esimerkiksi seuraavana, suomalaisena kesän alun juhlaviikonvaihteena matka käy Unkariin.
Sarjataulukko saadaan näinkin aikaiseksi, ja kaksi parasta neljän peliviikonlopun jälkeen etenee finaaliottelupariin, jotka pelataan 13.6. ja 16.6. kummankin kotikentällä.
Miesten hopeisessa liigassa neljä joukkuetta pelaa kaksinkertaisen sarjan. Koska edetään kolmen joukkueen turnauksina, pelejä on aina päivittäin yksi neljän viikonlopun ajan. Kaksi parasta pelaavat yksiosaisen finaalin 15. kesäkuuta, ja sen voittaja nousee Kultaisen liigaan.
30.5. klo 18.30 Suomi – Tsekki, Karlovy Vary Tsekki
31.5. klo 18.00 Suomi – Romania, Karlovy Vary Tsekki
15.-16.6. Final 4 -lopputurnaus, Kroatia
Kultaisessa liigassa pelataan 12 joukkueen toimesta 12 kolmen maan turnausta. Tästä muodostetun sarjataulukon kolme parasta joukkuetta sekä isäntämaa Kroatia pelaavat Final Four -turnauksen 15.-16.6. Jos Kroatia on kolmen parhaan joukossa, otetaan mukaan Final Fouriin sarjataulukon neljäs maa.
Suomen lisäksi mukana ovat Azerbaidzhan, Belgia, Kroatia, Tsekki. Viro, Luxemburg, Pohjois-Makedonia, Portugali. Romania, Espanja sekä Ukraina.
Naisten maajoukkue Euroopan Hopeiseen liigaan:
NIMI ROOLI SEURA 2023-24 SYNT.AIKA MAAOTTELUT 8 Kaisa Alanko P Levallois Paris (FRA) 03.01.93 136 7 Emmi Jalonen P LP Kangasala 09.07.99 10 16 Netta Laaksonen L LP Viesti 02.03.01 32 10 Laura Penttilä L LP Kangasala 21.02.02 15 3 Netta Rekola KP LP Kangasala 21.12.00 17 18 Taija Tikka KP Puijo Wolley 27.07.98 0 21 Bettina Yli-Sissala KP Pölkky Kuusamo 15.09.00 0 15 Daniela Öhman KP Vandoeuvre Nancy (FRA) 16.03.97 105 17 Saana Lindgren H Terville (FRA) 29.01.00 7 20 Yasmine Madsen H Šelmy Brno (CZE) 27.05.99 67 9 Ada Aronen YP Oriveden Ponnistus 07.01.03 7 26 Heini Ahtola YP LP Kangasala 22.03.04 0 13 Emilia Kääntä YP Puijo Wolley 21.08.99 7 23 Viivi Pyhäjärvi YP LP Kangasala 01.03.99 3
Suomen otteluohjelma
16.5. klo 18.30 Tampere Suomi – Luxemburg
18.5. klo 15:00 Tampere Suomi – Portugali
1.6. klo 19:00 Budapest Suomi – Latvia
2.6. klo 19:00 Budapest Suomi – Unkari
7.6. klo 21:00 Torshavn Suomi – Färsaaret
8.6. klo 19:00 Torshavn Suomi – Bosnia & Hertsegovina
Hopeisessa liigassa pelataan kymmenen joukkueen toimesta kymmenen kolmen maan turnausta. Tästä muodostetun sarjataulukon kaksi parasta kohtaavat kaksiosaisessa finaalissa 13.6. ja 16.6. Suomen lisäksi mukana ovat Bosnia & Hertsegovina, Färsaaret, Georgia, Unkari, Islanti, Latvia, Luxemburg, Montenegro ja Portugali.
Myös miesten kuusi parasta jakautuvat hienosti eri maihin ja pohjoismaalaiset eurooppalaisten hallitsemassa lajissa ovat tietysti hienosti mukana: Ruotsi, Norja, Tshekki, Italia, Brasilia ja Qatar saivat tiiminsä mukaan loppuhuipennukseen.