Hämeenlinna oli kotona parempi LP Viestiä lukemin 3-1. Avausosa Salossa oli tasaisempi. Joka tapauksessa voitot ovat nyt 1-1 ja tämä minisarja ratkeaa lauantaina 20.3. Salossa.
Finaalissa vastaan tulee Kangasala tai Kuusamo. Sarja on katkolla Kangasalalle 19.3. kotisalissa.
Michaela Madsen joutunee välierien jälkeen odottamaan mitaliotteluvastustajaansa hetken aikaa Tshekin liigassa ennen kuin kausi saadaan viedyksi loppuun. Madsenin joukkue Olomouc on jo varmistanut paikkansa välieriin ja ne on tarkoitus pelata ennen kuin yhtä puolivälieräsarjaa saadaan viedyksi loppuun.
Olomoucin ja Olymp Prahan välierät on merkitty pelattavaksi 20.3. 24.3. ja 27.3.
Naisten mestareiden liigan välieräavauksissa turkkilainen Vakifbank aloitti vahvasti kotikentällään Milanon luoteismaastossa sijaitsevan Busto Arsizion joukkuetta vastaan, mutta peli menikin lopulta pitkäksi.
Busto Arsizio käänsi lopulta koko ottelun oli vierasvoitoksi – vastustajaa paljon tuntemattomilla nimillä. Kanadalaistähti Alexa Lea Grey ja Camilla Mingardi tekivät yli 20 pistettä kumpikin.
Turkkilaisten ruotsalaishakkuri Isabelle Haak oli selvä ykkönen joukkueestaan, mutta ei saanut onnistunutta tulitukea muilta. Ottelun tilasto
Otteluparin ratkaisu nähdään varmuudella kuitenkin vasta viikon päästä Italiassa. Vakifbank lienee edelleen suosikki finaaliin pääsijäksi, mutta paremmin pitää turkkilaisjoukkueen pelata.
Toisesta parista löytyy ainakin varmuudella italialainen loppuottelija. Tämä kaksikko eli Novara ja Conegliano kohtasi juuri myös Italian cupin finaalissa.