Parhaat U23-maat pääsevät MM-kisoihin

Alle 22-vuotiaiden parhaat eurooppalaismaat pääsevät tänä vuonna ensimmäistä kertaa karsimaan paikoista vuoden 2017 U23 MM-kilpailuihin.

Turnaukset pelataan 27.-31. heinäkuuta.

Miehet pelaavat Zagrebissa ja kuusi karsijaa ovat Kroatia (järjestäjä), Italia, Turkki, Puola, Bulgaria ja Slovenia. Venäjä rankingykkösenä saa suoran paikan kahdeksan maan kisoihin, jotka pelataan Egyptissä ensi vuonna.

Naisten karsinnat järjestetään Sloveniassa ja muut osallistujat ovat Italia, Turkki, Puola, Bulgaria ja Kroatia.

Molemmista karsinnoista kaksi parasta saa paikan kisoihin, joissa pelaa kaksitoista maata.

Miesten maajoukkueessa nuorennusleikkaus

Lentopallomaajoukkue uudistuu kesäksi – katse tulevaisuuteen

– Meidän pitää uskaltaa tuoda uusia pelaajia mukaan ja hetkessä elämisen ohessa katsoa myös tulevaisuuteen, toteaa miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo tiistaina julkistusta kesän Maailmanliigan isosta pelaajaryhmästä.

Miesten lentopallomaajoukkueessa nähdään tulevana kesänä runsaasti uusia kasvoja. Sammelvuon valitsemassa 27 pelaajan maajoukkueryhmässä on peräti 11 ilman miesten maajoukkuekokemusta olevaa pelaajaa sekä lisäksi kolme maaotteluita vain Bakun ns. kakkosmaajoukkueessa pelannutta pelaajaa.

– Reilusti uusia miehiä on mukana ja se on hieno asia. Vaikka mukana on paljon uutta verta, niin kokeneet pelaajat kuten Eemi Tervaportti ja Lelu Ojansivu ovat erittäin tärkeässä roolissa, päävalmentaja muistuttaa.

Edellisestä maajoukkueen turnauksesta, tammikuun Euroopan olympiakarsinnoista, ryhmässä on mukana yhdeksän miestä neljästätoista.

– Uusiutuminen on oikeampi sana ja se pätee myös koko toimintaan, harjoitusrytmiin, muutamiin ideoihin ja niin edelleen. Tärkeää on se, että mukana on sellainen tiimi, joka todella haluaa pistää itsensä likoon joukkueen puolesta joka ikinen päivä. Olennaista tulee olemaan muovata heti alusta erittäin yhtenäinen tiimi, jonka päivittäinen toiminta, kulttuuri, arvot ja asenne antavat mahdollisuuden tavoitella menestystä. Tärkeää on mitä teemme yhdessä, mutta vielä olennaisempaa on, miten teemme ja toimimme ja mitä haluamme olla. Arki ratkaisee. On osattava olla myös kärsivällinen, Sammelvuo linjaa.

Tammikuun olympiakarsintojen ryhmästä kesän Maailmanliigassa ei nähdä Antti Siltalaa, Konstantin Shumovia, Jukka Lehtosta, Ville Junturaa ja Pasi Hyväristä.

– Jokainen heistä on ollut tärkeä osa maajoukkuetta ja vaikuttamassa siihen, missä maajoukkue on viime aikoina ollut. Iso kunnioitus jokaista kohtaan. Katsotaan tilanne heidän kohdaltaan, kun sen aika on. Meidän on nyt katsottava tässä hetkessä kuitenkin eteenpäin, Sammelvuo toteaa.

–  Monta pitkään ollutta on siis poissa. Näen tämän myös normaalina asiana. Tässä yhteydessä, kun kokeneista kavereista puhutaan, on mahtavaa mainita Anssi Hakala. Olemme keskustelleet Anssin kanssa ja hän oli enemmän kuin innoissaan ja jotain asenteesta kertoo se, että jo suunnitellut matkat ym. peruuntuvat maajoukkueen tieltä. Anssi tulee olemaan Kermisen Laten kanssa liberon roolissa ja tuo vastaanotto- ja puolustustaitojen lisäksi todella ison panoksen ja esimerkin kovasta työnteosta, taistelusta ja siitä, miten iso asia Suomi -paita on. Ja LEKA-ETTA -ottelusarjaa seuratessa, Anssin raataminen joukkueen eteen illasta toiseen oli esimerkillistä, Sammelvuo ylistää.

Sammelvuo järjestää nuorille talenttileirin 2-8.5. ja varsinainen maajoukkueryhmä kokoontuu 12.5. Kuortaneen Urheiluopiston tuttuihin maisemiin.

– Ensimmäiselle viikolle tulee nuoria pelaajia, mutta myös muutama, jonka sarja on loppunut jo hyvän aikaa sitten. Leiri on jo siis osaltaan maailmanliigaan valmistautumista. 12.5 starttaa sitten varsinainen joukkue, joka pelaa Maailmanliigaa.

Maaotteluita lentopallomiehet pelaavat neljä: kaksi kertaa Kokkolassa Hollantia vastaan 27.-28.5. ja kaksi kertaa Slovakiaa vastaan Jyväskylässä 4,.-5.6.

– Saimme loistavat harjoituspelit ja mahtavaa, että saamme pelata ne Suomessa. Ne ja Maailmanliigan kotiviikonloppu ovat paikkoja kasvattaa jälleen urheilu- ja fanikulttuuria, päävalmentaja linjaa.

Maailmanliigassa pelataan uudella systeemillä, jossa Suomi on mukana 2-tasolla kolmessa eri turnauksessa: Japanissa Osakassa, Egyptissä Kairossa ja Suomessa Tampereella. Kaikkina viikonloppuina pelataan kunkin maan osalta kolme ottelua neljän joukkueen turnauksissa.

– Tiukka ja tiivis tahti, se sopii meille hyvin. Paljon mielenkiintoisia maita vastassa. Koko homma menee samalla reissulla ja tuo matka on loistava tilaisuus muovata tiimiä yhteen.

Suomen Maailmanliigan turnaus pelataan 1.-3.7. Tampereella. Suomen lisäksi mukana ovat Portugali, Kuuba ja Kanada.

Valmistautuminen syksyn EM-karsintoihin alkaa puolestaan 9.8. EM-karsinnat pelataan kahtena turnauksena syyskuussa Tanskassa ja Suomessa.

Miesten maajoukkueen ohjelma kesälle 2016

Maaottelut

  • 27.5. 18:30 Suomi – Hollanti, Kokkola
  • 28.5. 17:00 Suomi – Hollanti, Kokkola
  • 4.6. Suomi – Slovakia, Jyväskylä
  • 5.6. Suomi – Slovakia, Jyväskylä

Maailmanliiga

  • 17.6. Suomi – Japani, Osaka Japani
  • 18.8. Suomi – Korea, Osaka Japani
  • 19.6. Suomi – Kuuba, Osaka Japani
  • 24.6. Suomi – Egypti, Kairo Egypti
  • 25.6. Suomi – Turkki, Kairo Egypti
  • 16.6. Suomi – Japani, Kairo Egypti
  • 1.7. Suomi – Portugali, Tampere
  • 2.7. Suomi – Kuuba, Tampere
  • 3.7. Suomi – Kanada, Tampere
  • 8.-10.7. Final Four, Portugali

Miesten maajoukkueryhmä Maailmanliigaan 2016

Nimi, pituus, syntymäaika, maaottelut, seura 2015-2016

  • Passarit
  • Eemi Tervaportti 193, 26.7.1989, 164, Galatasaray, TUR
  • Niko Haapakoski 192, 1.5.1996, 0, ETTA
  • Akseli Lankinen 194, 31.8.1997, 5, Kuortane
  • Mauri Kurppa 185, 6.4.1993, 0, Hurrikaani
  • Hakkurit
  • Lelu Ojansivu 197, 31.12.1987, 157, Kokkolan Tiikerit
  • Samuli Kaislasalo 205, 3.8.1995, 0, Rantaperkiön Isku
  • Antti Ropponen 193, 17.8.1995, 5, Kokkolan Tiikerit
  • Hakkurit/yleispelaajat
  • Urpo Sivula 195, 15.3.1988, 178, VaLePa
  • Joonas Jokela 202, 12.12.1998, 0, Kuortane
  • Yleispelaajat
  • Niklas Seppänen 193, 30.6.1993, 63, Nice VB, FRA
  • Elviss Krastins 190, 15.9.1994, 46, VaLePa
  • Peetu Mäkinen 200, 19.8.1995, 0, Team Lakkapää
  • Eetu Pennanen 183, 18.9.1992, 0, ETTA
  • Jan Helenius 183, 13.10.1996, 15, Rantaperkiön Isku
  • Eemeli Kouki 193, 26.10.1991, 16, Hurrikaani-Loimaa
  • Tomi Rumpunen 194, 11.4.1987, 15, Ploeisti, ROM
  • Joni Savimäki 192, 18.1.1992, 5, Liiga-Riento
  • Keskitorjujat
  • Tommi Siirilä 203, 5.8.1993, 49, Kokkolan Tiikerit
  • Sauli Sinkkonen 201, 14.9.1989, 30, Rantaperkiön Isku
  • Miki Jauhiainen 205, 8.7.1997, 0, Kuortane
  • Henrik Porkka 202, 14.1.1998, 0, Kuortane
  • Markus Kaurto 196, 31.8.1993, 5, Team Lakkapää
  • Lassi Nurminen 196, 1.9.1994, 0, Korson Veto
  • Tuomas Koppanen 197, 4.10.1993, 9, Hurrikaani
  • Liberot
  • Lauri Kerminen 182, 18.1.1993, 81, Kemrovo. RUS
  • Anssi Hakala 185, 12.5.1984, 0, ETTA
  • Niklas Breilin 176, 8.9.1999, 0, Kuortane
  • Päävalmentaja: Tuomas Sammelvuo
  • II-valmentaja: Nicola Giolito, Italia
  • Fysiikkavalmentaja: Tuomas Sallinen

Suomen tytöt EM-jatkokarsintoihin


Suomen tytöt selviytyivät lentopallon alle 19-vuotiaiden EM-karsinnoissa
heinäkuun jatkokarsintoihin sijoituttuaan toiseksi Bulgarian Sofiassa pelatussa
turnauksessa. Viimeisessä pelissä tuli niukka 2-3-tappio juuri kotijoukkue
Bulgarialle. Erät olivat 22-25, 25-23, 20-25, 25-23 ja 8-15.

Jatkokarsinnat pelataan kahtena neljän joukkueen turnauksena ja ne ovat 7.-10.
heinäkuuta. 12 joukkueen EM-kisat pelataan 27.8.-4.9.2016 Nitrassa, Slovakiassa
ja Györissä, Unkarissa.

– Kyllä oli tiukka matsi ja harmittaa vietävästi. Lähelle päästiin, ihan
kalkkiviivoille asti. Likat pelasivat juuri niin hyvin kuin pystyvät pelaamaan,
Suomen valmentaja Tapio Kangasniemi kehui.

– Bulgaria pelasi korkeaa passia laitaan ja sieltä laiturit painoivat palloa
täysillä kenttään ja samoin syötöissä iskettiin palloa lujaa. Virheitä
tuli paljon, mutta laitahyökkäykset ja onnistuneet syötöt olivat niin kovia,
ettei niihin oikein pystytty vastaamaan.

– Jatkokarsintapaikasta pitää olla tyytyväinen. Olen tyytyväinen myös
siihen, että ennen peliä tytöillä oli asenne, että mennään suoraan
kisoihin.

– Tänään oli aika tasainen joukkue.

Ottelun virallinen tilasto
http://www.cev.lu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=28563

EM-karsinnat netissä
http://www.cev.lu/Competition-Area/Competition.aspx?ID=839&PID=1418

Poikien tie EM-kisoihin katkesi

Suomen pojat kärsivät viimeisessä pelissään 2-3-tappion Slovenialle ja
matka EM-kisoihin katkesi lentopallon alle 20-vuotiaiden poikien EM-karsinnoissa Nova Goricassa, Sloveniassa. Erät olivat 25-27, 23-25, 25-23, 30-28 ja 19-21.

– Tämä oli turnauksen paras peli meiltä. Meillä oli jo kolme
ottelupalloakin, joita ei kuitenkaan saatu iskettyä pisteeksi, valmentaja
Pertti Honkanen kertoi.

Kaikki viisi erää päättyivät kahden pisteen erolla ja Slovenia sai
viidennen erän käännettyä itselleen, vaikka Suomi johti vielä 13-10 ja
14-12.

Suomen vastaanottohyökkäykset olivat tehokkaita ja muutenkin palloa saatiin
sekä keskeltä että laidasta tapettua riittävän hyvin. Syöttöpeli oli
myös hyvää ja Suomen pelaajat tekivät myös vähän omia virheitä ja pelin
kontrolli pysyi hyvänä.

Ottelun virallinen tilasto
http://www.cev.lu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=28539

EM-karsinnat netissä
http://www.cev.lu/Competition-Area/Competition.aspx?ID=838&PID=1415