Sanonta kuuluu, että väsymystä ei tunne kun on hyvä pelifiilis, peli kulkee ja niin edelleen. Ja totta se onkin. Tällä kertaa suomalaisten homma EM-kisoissa meni päinvastoin: väsymys näkyi tärkeillä hetkillä ratkaisupelaajien naamasta ja suorituksista, aivan jokaisen kohdalla.
Vaikka Suomen lähtö kisoista sinetöityi vasta alkulohkon viimeisessä Bulgaria-ottelussa, sen siemenet kylvettiin Turkki-ottelussa ja ratkaisu nähtiin jo Kreikka-ottelussa tappion myötä. Eli jo kolmannessa ottelussa Suomen pelaajat olivat liian väsyneitä voittaakseen päävastustajansa, vaikka olivat pelillisesti vastustajaa parempia. Tällöin tappiota ei voi vierittää pelaajien vaan enemmän valmennuksen syyksi.
Serbia, Turkki ja Bulgaria olivat alkulohkossa oikeasti liian kovia Suomelle ja tämä olisi kuulunut tiedostaa turnauksen pelisuunnitelmaa luotaessa. Suomen pelinjohdollinen tietotaito ei selvästikään riittänyt tähän.
Pahimmillaan Suomen pelaajien ilmeet näkyivät harmaana, etenkin tv-kuvista, viimeisessä Bulgaria-pelissä. Silmät lähikuvissa suorastaan loistivat tyhjyyttä, kun virtaa ei enää ollut pelaamiseen.
Näin ei voi pelata läpi arvokisaturnausta. 30 vuoden odotuksen jälkeen maksettiin aivan turhia oppirahoja. Siihen ei olisi ollut tarvetta.
Mahdollisuudet jäivät käyttämättä vielä Bulgaria-pelissäkin, kun Bulgaria tarjosi pääsyä peliin mukaan jo ensimmäisessä erässä. Mutta Suomen peli oli väsynyt jo turnauksen toiseen ottelun, hienon Turkki-taistelun kolmanteen ja neljänteen erään.
Tällöin väsyneille laitureille ei annettu yhtään huilaamiseen aikaa, kun sitä olisi kesken pelin tarvittu. Tämä näkyi jatkossa joka ikisessä Suomen ottelussa.
Mutta lähdetään alusta: Suomi – Serbia -peli, tässä mentiin vielä järkevästi. Mahdollisimman moni pelaaja sai kokemuksen pelata Maailman- ja Euroopan mestaria vastaan. Näin tekivät kaikki muutkin joukkueet. Ranska omassa pelissään kaikkein räikeimmin, kun valmentaja vaihtoi toiseen erään kaikki seitsemän pelaajaa!
Juuri tällaisilla yllätyksillä etukäteen ylivoimainen vastustaja voidaan saada edes vähäksi aikaa sekaisin. Voittamiseen tarvitaan sitten suurempia ihmeitä. Niitä on nähty esimerkiksi Suomen miesten toimesta 2010-luvun taitteessa, mutta ykköskuusikon härkäpäistä peluuttamista ei voi kopioida joukkueesta toiseen ja yksittäisistä peleistä pitkään turnaukseen. Ei sellaista kestä kuin ihmepelaajat eivätkä hekään loputtomiin, kuten on kansainvälisten huipputähtienkin kohdalla nähty.
Ranska jatkoi Serbia-pelin kakkospelaajilla loppuun asti ja yllättäen voitti kolmannen erän. Ranska taisteli näennäisesti jopa tasoituksesta 2-2:een mutta siellä tiedettiin realiteetit, eikä niin sanottua ykköskuusikkoa alettu palauttaa kentälle tiukassa tilanteessa. Olisiko Suomella riittänyt pokka moiseen?
Virheet peluutuksessa alkoivat siis Turkki-pelistä. Kukaan suomalaisista ei saanut viiden erän pelissä huiliaikaa. Säästelyä olisi tarvittu seuraavan päivän Kreikka-peliä varten. Eikä tämä ole jälkiviisastelua, vaan pohdin asiaa todellakin jo Turkki-pelin aikana.
Säästelemättömyys näkyi päävastuksen, Kreikka-pelin ratkaisupalloissa eniten valitettavasti Suvi Kokkosen ja Piia Korhosen suorituksissa, kun peli olisi voitu niitata voitoksi. Kreikan pelaajat ja kannattajat eivät olleet uskoa silmiään, kuinka Suomi onnistui tuhoamaan hyvät voittopaikat vastustajan eduksi.
Kreikka-pelissä väsyneiden ratkaisuiden tekijöiksi joutuivat lisäksi Madsen, Laakkonen, Koskelo ja Alanko. Mutta tätä on turha vierittää pelaajien syyksi. Pelaaja yrittää niin hyvin kuin pystyy niin kauan kun hänelle annetaan siihen mahdollisuus.
Korhosen väsymys oli pahimmillaan Ranska-pelissä, jossa hän ei välillä enää pysynyt pystyssä. Hän toki saattoi lisäksi olla vielä jotenkin kipeänä. Siltä peli ainakin näytti.
Viimeisten kahden erän aikana Korhoselle nimittäin ei annettu passeja – mutta ei myöskään huiliaikaa, vaikka parempi vaihtoehto olisi ollut kuka tahansa laitapelureista tuolloin laittaa hakkurin paikalle. Ei voi olla niin, että tälle pelipaikalle ”ei oikein ole toista pelaajaa”. Tällä tasolla täytyy tarvittaessa pystyä siihen laitureista kenen tahansa.
Tai sitten Suomen pelinjohdossa nähtiin, että Ranska pelaa niin huonosti, ettei kentällä tarvita hakkuria ollenkaan, ja voitto tulee silti, kuten tulikin.
Suomi joutui tekemään niin valtavasti töitä pallovoittojen eteen, että se näkyy väistämättä seuraavan pallorallin tekemisessä. Bulgariaa vastaan päästiin edelleen pitkiin palloralleihin, mutta hyökkäysvoima kääntyi väistämättä usein jossain vaiheessa rallia Bulgarian ja erityisesti Elitsa Vasilevan eduksi.
Peluutus ja vaihtelu onnistui Suomelta turnauksessa hyvin vain Salla Karhun kohdalla. Ja mitä ihmettä: hän olikin Suomen valovoimaisin pelaaja ja turkkilaismediankin lemmikki turnauksessa.
Arvoturnauksen läpi ei voi pelata vain ykköskuusikolla, eikä se ole joukkuehengenkään etu. Jotain muutosta tarvitaan ideointiin, millä Suomen tasoisista pelaajista otetaan paras irti juuri niissä peleissä, missä on mahdollisuus voittoon kokonaistason puolesta. Niitä vastustajia olivat tässä EM-alkulohkossa Ranska ja Kreikka. Unkarin alkulohkossa sellaisia vastustajia olisi ollut paljon enemmän, mutta se on kokonaan toinen asia.
Juha Silvanto
Lentis.net
lentis.net 