VaLePa tähtää lohkovaiheeseen Mestareiden liigassa

VaLePa lähtee hallitsevana Suomen mestarina tavoittelemaan paikkaa Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Todennäköisesti VaLePa aloittaa alkusarjan ensimmäiseltä kierrokselta.

Mukana on 16 joukkuetta, joista 8 pääsee toiselle kierrokselle. Kolmannella kierroksella on jäljellä 4 joukkuetta, joista 2 parasta pääsee lohkovaiheeseen. 

VaLePan menestymismahdollisuudet ovat nyt paremmat kuin viime kaudella, koska isoimpien lentopallomaiden hopea- ja pronssijoukkueet sijoitetaan suoraan lohkovaiheeseen. 

Kaikkiaan kuusi suomalaisjoukkuetta osallistuu kaudella 2019-2020 lentopallon Eurocupeihin. LP-Vampula on Europelien ensikertalainen ja seurasta tulee näin 45.s suomalaisjoukkue Eurocupien historiassa.

Eurocupien arvonnat suoritetaan reilun viikon kuluttua 26.6., jolloin arvotaan sekä Mestarien liigan kolmen ensimmäisen ns. karsintakierroksen otteluparit sekä CEV ja Challenge Cupin kaaviot.

Mestarien liigaan saa paikan myös LP Viesti naisissa. Salolaisjoukkue on ensimmäisenä joukkueena varalla suoraan lohkovaiheeseen, jos joku sinne pääsevistä peruu osallistumisensa.

CEV Cupiin osallistuvat puolestaan naisten Mestaruusliigan hopeajoukkue Hämeenlinnan Lentopallokerho sekä miesten nelonen Savo Volley. Challenge Cupissa nähdään suomalaisittain tällä kertaa vain naisjoukkueita: liigakolmoinen Pölkky Kuusamo sekä kuudenneksi sijoittunut LP-Vampula.

Paola Egonu vaihtaa Novarasta Coneglianoon

Kaikkein kovin nimi Italian siirtomarkkinoilla, Paola Egonu, vaihtaa Novaran paidan kovimman kilpailijan Coneglianon asuun.

https://www.worldofvolley.com/volleyballtransfers/DoneDeals/104586/ita-w-imocos-transfer-firework–egonu-and-2-more-big-names-sign-.html

Coneglianon nimiä ensi kaudella ovat myös Italian maajoukkuepelaaja ja juuri VNL:ssä hienosti esiintynyt Indre Sorokaite (Il Bisonte Firenze) ja USA:lainen Chiaka Ogbogu, joka siirtyy saapasmaahan Puolasta.

https://www.cev.eu/News.aspx?NewsID=29150&ID=5

Nikolai Karpol jatkaa Uralochkan valmentajana – 51. kauden

Nikolai Karpol, 81, on ilmoittanut jatkavansa elämäntyönsä parissa Uralochkan valmentajana. Syksyllä alkava kausi on tälle valmentajavelholle 51:s peräkkäin päävalmentajana seurassa.

– Aloitamme kauteen valmistautumisen 17. kesäkuuta, Karpol ilmoitti.

51. perättäinen kausi tarkoittaa ennätysten kirjaan pääsemistä yksinään. Aiemmin ennätykselliset 50 kautta samassa seurassa peräkkäin jakoi eräs kanadalainen jääkiekkovalmentaja.

Lähde: worldofvolley

Naisten VNL käynnistyy

Volleyball Nations League alkaa neljällä paikkakunnalla:
http://www.fivb.org/en/Volleyball/viewPressRelease.asp?No=82391&Language=en

Naisten VNL-pelit pelataan aina viikolla tiistaista torstaihin. Miesten VNL alkaa 31. toukokuuta ja pelit pelataan viikonloppuisin.

Runkosarjan pelipaikkakunnat ja ajankohdat:
https://www.volleyball.world/en/vnl/competition/hostcities

Italia tuskin on vielä mukana parhaalla kokoonpanollaan Puolassa:
https://www.volleyball.world/en/vnl/news/womens-vnl-pool-1-how-will-italy?id=81420

Hieman epätasaisempi turnaus nähtäneen Bulgariassa, missä kotijoukkue ja mestaruutta puolustava USA kohtaavat Japanin ja Belgian.
https://www.volleyball.world/en/vnl/news/womens-vnl-pool-2-can-usa-get?id=81618

Varsin kansainvälinen on Brasilian turnaus, kun mukana ovat Dominikaaninen tasavalta, Kiina ja Venäjä. Mielenkiintoista nähdä täälläkin minkälaisilla joukkueilla kukin on mukana avausviikolla.
https://www.volleyball.world/en/vnl/news/womens-vnl-pool-3-opening-with-2018?id=81988

Maailmanmestari Serbian puolestaan luulisi heti kotikentällään oleva vahva Turkkia, Hollantia ja Koreaa vastaan.
https://www.volleyball.world/en/vnl/news/2019-womens-vnl—pool-4–?id=82332

VNL:n kuusi parasta joukkueesta viiden viikon pelien jälkeen etenee lopputurnauksiin 3.-7. heinäkuuta Kiinassa (N) ja 10.-14. heinäkuuta USA:ssa (M).

Naisten otteluohjelma:
https://www.volleyball.world/en/vnl/schedule#/d20190521

Kaikki VNL:n ottelut on nähtävissä volleyball.tv:n kautta hintaan 19,90 e.

29.90 euroa maksaa paketti, joka on voimassa ensi vuoden toukokuulle. Se kattaa myös mm. elokuun olympiakarsinnat, beach volleyn MM-kisat sekä World Cupin.

Faktoja joukkueista:
https://www.volleyball.world/en/vnl/news/2019-womens-vnl—team-by-team-stats-preview?id=82328