CHL W: Busto Arsizio teki mahdottoman nousun voittoon Istanbulissa

16.3. CHL W, välierät, 1. osat:
Vakifbank – Busto Arsizio 2-3
Novara – Conegliano 0-3

Naisten mestareiden liigan välieräavauksissa turkkilainen Vakifbank aloitti vahvasti kotikentällään Milanon luoteismaastossa sijaitsevan Busto Arsizion joukkuetta vastaan, mutta peli menikin lopulta pitkäksi.

Busto Arsizio käänsi lopulta koko ottelun oli vierasvoitoksi – vastustajaa paljon tuntemattomilla nimillä. Kanadalaistähti Alexa Lea Grey ja Camilla Mingardi tekivät yli 20 pistettä kumpikin.

Turkkilaisten ruotsalaishakkuri Isabelle Haak oli selvä ykkönen joukkueestaan, mutta ei saanut onnistunutta tulitukea muilta.
Ottelun tilasto

Otteluparin ratkaisu nähdään varmuudella kuitenkin vasta viikon päästä Italiassa. Vakifbank lienee edelleen suosikki finaaliin pääsijäksi, mutta paremmin pitää turkkilaisjoukkueen pelata.

Toisesta parista löytyy ainakin varmuudella italialainen loppuottelija. Tämä kaksikko eli Novara ja Conegliano kohtasi juuri myös Italian cupin finaalissa.

ITA M: Civitanova välieriin Modenan kustannuksella

Modena ja Civitanova päättivät puolivälieräsarjansa pienen viivästyksen jälkeen jo toisessa osaottelussa.

Civitanova oli tässäkin ottelussa parempi, nyt luvuin 3-1 vieraskentälläkin, 3-0 kotivoiton jatkoksi.
https://www.legavolley.it/match/34511

Trentino ja Civitanova kalistelevat seuraavaksi kolmesta voitosta poikki olevissa välierissä alkaen 28.3.

Toinen välieräpari on vielä avoinna ja se ratkeaa kolmansissa puolivälierissä 20.-21.3.

FIN M: VaLePa haki vierasvoiton, Ducks ei ollut vielä kylläinen vaan voitti Savo-Volleyn

Miesten ensimmäisissä välierissä VaLePa jyräsi tasaisen alkupelin jälkeen Tiikereiden yli ottelun viidennessä erässä Kokkolassa lukemin 15-4. Kahdella voitolla finaaliin.

Tiikerit:          VaLePa:
Hänninen 15/+2     Mäkinen 23/+7
Leppälä 14/+11     Nikula 19/+11
Rekomaa 10/+7      Sauss 12/+0

Sarja jatkuu Vammalassa 20.3.

Vantaa Ducks ei ollut kylläinen vielä Hurrikaanin voittamisesta vaan pamautti yllätyksen välierien avausottelussa myös Savo-Volleytä vastaan lukemin 3-1 todella intensiivisessä pelissä. Joonas Jokela oli jälleen kerran hienossa vedossa Ducksin hakkurina. Kahdella voitolla finaaliin.

Ducks:             Savo Volley:
Jokela 33/+28      Savonsalmi 15/+12
Carmody 13/+8      Siirilä 12/+10
Lehtonen 12/+7     Siltala 11/+4

Sarja jatkuu Pielavedellä 20.3.

https://www.mestaruusliiga.fi/

CEV: Dinamolla ja Zenitillä hurja viisieräinen

Venäjän ”suomalaisjoukkueet” Dinamo Moskova ja Zenit Pietari taistelivat voimalla 1. CEV-Cupin finaalin voitosta, Zenit ehkä nimenomaan jylläsi hieman enemmän voimalla ja Dinamo järjellä. Avauspeli meni lopulta Lauri Kermisen ja Dinamon eduksi, etenkin hyvällä vastaanotto- ja passaripelillä. Kerminen pelasi koko ottelun. Zenitiä valmentaa Tuomas Sammelvuo. Moskovassa oli myös lehtereillä kivasti yleisöä kannustamassa.

16.3. CEV Cup M, 1. finaali
Dinamo Moskova – Zenit Pietari 3-2
https://www.cev.eu/News.aspx?NewsID=31824&ID=5

Naisten ensimmäisen finaalin vei helposti istanbulilainen Sistem9Yesilyurt vieraskentälläkin.
https://www.cev.eu/News.aspx?NewsID=31824&ID=5

16.3. Challenge Cup W, 1. finaali:
Alba Blaj – Sistem9 Yesilyurt 0-3

Miesten Challenge Cupin 1.finaalissa Milano väänsi väkisin 3-2 – kotivoiton Ziraat Bankasi Ankarasta. Matka Turkkiin on kuitenkin vielä edessä, ja Ziraatin avauserä oli Milanossakin melkoisen hyvä.

16.3. Challenge Cup M, 1.finaali:
Milano – Ziraat Bankasi SK Ankara 3-2
https://www.cev.eu/News.aspx?NewsID=31825&ID=5

17.3. CHL M, välierät, 1. osat:
Zenit Kazan – Kedzierzyn-Kozle
Trentino – Perugia

https://championsleague.cev.eu/en/
https://www.cev.eu/Competition-Area/competition.aspx?ID=1260&PID=2006
https://www.cev.eu/Competition-Area/competition.aspx?ID=1261&PID=2009

FIN W: LP Viesti ja Kangasala 1. välierävoittoihin

https://www.livetulokset.com/lentopallo/suomi/mestaruusliiga-naiset/

LP Viesti ja Hämeenlinna pelasivat odotetun jännittävän 1. välierän, jossa LP Viesti kotijoukkueena onnistui viidennessä erässä paljon paremmin ja voitti 3-2.

LP Viesti:         Hämeenlinna:
Siebring 23/+15    Madsen 26/+18
Czakan 16/+9       Leonenko 16/+6
Kosonen 14/+9      Öhman 9/+3

Kangasala pääsi helpommalla ensimmäisessä välierässä Kuusamossa. Kuusamo pelasi ilman sairastunutta aiempaa ykköspistenaistaan Polina Malikia.

Kuusamo:           LP Kangasala:
Kosonen 15/+7      Larson 20/+14
Pyhäjärvi 13/+6    Karhu 11/+9
Andersson 7/+3     Friberg 10/+10

www.lml.fi