Naisten EM-lohkot arvottu, Suomi Romaniaan

Naisten EM-kisojen 2021 lohkot arvottiin Belgradissa.

Jokainen järjestäjämaa oli etukäteen valinnut yhden maan lohkonsa. Se ei kuitenkaan voinut olla karsinnoista selviytynyt joukkue, sillä valinta piti tehdä ennen toukokuista lohkojen pelaamista.

Näin Suomi oli kolmannessa arvontakorissa, eikä neljän kaikkein huonomman maan joukossa arvonnassa eli neljännessä korissa.

MIelenkiintoinen lohko Suomelle Cluj-Napocassa Romaniassa. Lohkoon viimeisestä korista arvottiin muun muassa Ruotsi, jota tähdittää huippuhakkuri Isabelle Haak.

Romanian ja Ukrainan pitäisi olla Suomelle saman tason vastuksia. Turkki ja Hollanti ovat perinteisesti 10 kärkimaan joukossa. Kotikisoissaan Turkki oli viimeksi hopealla.

Päävalmentaja Tapio Kangasniemi:

– Lohkohan on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ennakkosuosikit ovat ilman muuta Turkki ja Hollanti. Näiden jälkeen on paljon päivistä ja valmistautumispätkän onnistumisesta kiinni, miten joukkueet paikat siitä eteenpäin ottavat.

– Lisäkutinaa tietysti lohkoon tuo nousussa olevan Ruotsin kohtaaminen. Ruotsihan muun muassa voitti juuri karsinnoissa Ukrainan kahdesti.

– Meille kaikkiaan oikein mieluisa lohko ja antaa lisäpontta valmistautumiseen.

Lohko A: Belgrad
Serbia
Azerbaidzhan
Venäjä
Belgia
Ranska
Bosnia-Hertsegovina

Lohko B: Plovdiv
Bulgaria
Puola
Saksa
Espanja
Tshekki
Kreikka

Lohko C: Zadar
Kroatia
Italia
Valko-Venäjä
Slovakia
Unkari
Sveitsi

Lohko D: Cluj-Napoca
Romania
Turkki
Hollanti
Ukraina
Suomi
Ruotsi

Jatkopelit pelataan Serbiassa ja Bulgariassa, mitaliottelut Sebiassa.

EM-kisojen ohjelma

Video arvontatilaisuudesta

https://eurovolley.cev.eu/en/women-2021/dol/

https://eurovolley.cev.eu/en/women-2021/

Slovenian naisten valmentaja sai potkut

Slovenian joukkue ei selviytynyt karsinnoista naisten EM-kilpailuihin. Heidän karsintalohkonsa kaksi parasta olivat Tshekki ja Bosnia-Hertsegovina.

Joukkueen valmentaja Alessandro Chiappini vapautettiin tehtävistään tämän seurauksena.

https://worldofvolley.com/Latest_news/Othercountries/113917/slo-w-alessandro-chiappini-is-no-longer-head-coach-of-slovenia.html

Naisten kisoihin pääsi kaikkiaan 24 joukkuetta, kun 33 maata lopulta joko pääsi suoraan tai osallistui karsintoihin.

Suomi vetäytyy Euroopan Kultaisesta liigasta

Lentopalloliiton tiedote:

Slovakiassa pelatun EM-karsintaturnauksen yhteydessä kahden viikon koronakaranteeniin asetettu Suomen naisten lentopallomaajoukkue ei osallistu kesän Euroopan Kultaiseen liigaan. Euroopan Lentopalloliitto CEV myönsi torstaina Suomelle ns. vapautuksen osallistumisesta.

– Totta kai on todella harmillista, että emme pääse osallistumaan näissä olosuhteissa tähän hienoon kilpailuun. Meille on tärkeintä joukkueen terveys, joka edellä päätöksiä tehdään. 

– Olemme iloisia, että CEV ymmärsi tämän hankalan tilanteemme ja pystyimme vetäytymään tässä vaiheessa Kultaisesta liigasta, Lentopalloliiton toimitusjohtaja Olli-Pekka Karjalainen toteaa.

Naisten piti pelata Kultaisessa liigassa Ukraina Zaporizzjassa 28.-30.5. ja Bulgarian Plovdivissa 4.-6.6. sekä mahdollisessa lopputurnauksessa Bulgariassa 19.-20.6.

Avausturnaukseen Suomi ei olisi asetusta karanteenista ehtinyt. Pelaaminen toisessa turnauksessa viikkoa myöhemmin katsottiin näissä olosuhteissa monellakin tapaa huonoksi vaihtoehdoksi.

Suomi osallistuu seuraavaksi EM-kilpailuihin elo-syyskuussa.

Ajcharaporn tulee näytille Euroopaan

Thaimaalaisten yksi vähän nimettömämmistä tähdistä, Kongyjot Ajcharaporn, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa kotimaanosansa ulkopuolelle pelaamaan. Aiemmalla uralla hänellä takana on lyhyt piipahdus Indonesiassa ja voittoja Thai-liigasta sekä Aasian joukkueiden välisistä mestaruuskisoista.

Euroopassa hänen joukkueensa on turkkilainen Sariyer Bld, joka ainakaan aikaisemmin ei ole taistellut ihan Turkin kovan liigan kärkisijoista.

https://worldofvolley.com/Latest_news/Turkey/113828/tur-w-thai-star-ajcharaporn-continues-career-in-turkey.html

Thaimaan maajoukkueella on ongelmia VNL:n edellä. Joukkueessa on ollut runsaasti covid-tartuntoja. Ilmeisesti se vkuitenkin saadaan kasaan Riminillä 25. toukokuuta alkavaan turnaukseen.

Dobriana Rabadzhieva lentoyhtiön joukkueeseen Turkkiin

THY Istanbul kasaa kovaa joukkuetta Turkin naisten liigaan. Bulgarialainen pitkän ajan pelaaja jo nuoresta iästään huolimatta, Dobriana Rabadzhieva, palaa Kiinasta Eurooppaan ja Turkissa nousua tekevän joukkueen riveihin.

https://worldofvolley.com/Latest_news/Turkey/113875/tur-w-dobriana-rabadzhieva-continues-career-in-turkey.html