Euroopan mestaruus Puolan omaisuutta

Puola teki onnistuneen pelin Euroopan mestaruusfinaalista ja oli Italiaa parempi Roomassa.

Pronssiottelussa koettiin pikkuyllätys kun Slovenian miehistö sai vielä kerran tililleen arvokisamitalin voittamalla Ranskan.

https://eurovolley.cev.eu/en/2023/men/#matches-pools

https://www.flashscore.fi/kaavio/h40Q9eUm/xKRPSMCI/#/xKRPSMCI/draw

Olympiakarsinnat alkavat

Olympiakarsinnat alkavat naisten peleillä lauantaina 16.syyskuuta.

Kolmessa lohkossa pelataan eli Kiinan Ningbossa, Japanin Tokiossa ja Puolan Lodzissa. Jokaisesta lohkosta kaksi parasta saavat paikan Pariisin kisoihin ensi vuodeksi.

Serbian olympiapaikkaa ei Kiinan A-lohkossa estä mikään. Kiina voi saada haasteen Dominikaanisesta tasavallasta tai Hollannista, mutta siinäpä ratkaisupelit ovatkin. Tämä on lohko on kuitenkin kokonaisuutena tasaisin, sillä Kanada, Tshekki ja Meksiko ovat parhaimmillaan ihan hyviä joukkueita.

Turkki ja Brasilia ovat B-lohkon suursuosikit. C-lohkossa USA, Italia ja Puola ovat selvät suosikit, sillä muilla taso heittelee liikaa.

Volleyballworld.tv näyttää kaikki ottelut kahdeksan euron kuukausihintaan.

https://en.volleyballworld.com/

Aikataulu ja tulokset

Miesten karsinnat pelataan pari viikkoa myöhemmin.

ECM: Neljä parasta pelaa Roomassa

Neljä parasta maata pelaa miesten Euroopan mestaruudesta Roomassa.

https://eurovolley.cev.eu/en/articles/2023-men/poland-and-italy-to-play-for-eurovolley-gold/

Välierissä Puola kaatoi Slovenian ja Italia Ranskan.

Finaali ja pronssiottelu pelataan lauantaina 16.9.

https://eurovolley.cev.eu/en/articles/2023-men/

Välierät

Rooma, Italia:

14.9. Italia – Ranska 3-0
14.9. Puola – Slovenia 3-1

Puolivälierät

Bari, Italia:

12.9. Puola – Serbia 3-1
12.9. Italia – Hollanti 3-2

Varna, Bulgaria:

11.9. Ranska – Romania 3-0
11.9. Slovenia – Ukraina 3-1

Neljännesvälierät

Bari, Italia:

9.9. Italia-Pohjois-Makedonia 3-0
9.9. Hollanti-Saksa 3-2

10.9. Serbia-Tshekki 3-0
10.9. Puola-Belgia 3-1

Varna, Bulgaria:

8.9. Kroatia-Romania 2-3
8.9. Ranska-Bulgaria 3-0

9.9. Slovenia-Turkki 3-2
9.9. Portugali-Ukraina 0-3

https://eurovolley.cev.eu/en/2023/men/#matches-pools

Kaavio

ECM: Neljännesvälierien ohjelma

Miesten EM-kisoissa pelataan seuraavaksi neljännesvälierät:

Bari, Italia:

9.9. Italia-Pohjois-Makedonia 19.00
9.9. Hollanti-Italia

10.9. Serbia-Tshekki 19.00
10.9. Puola-Belgia 19.00

Varna, Bulgaria:

8.9. Kroatia-Romania 17.30
8.9. Ranska-Bulgaria 20.30

9.9. Slovenia-Turkki 17.30
9.9. Portugali-Ukraina 20.30

https://eurovolley.cev.eu/en/2023/men/#matches-pools

Kaavio

Viimeisten alkulohkopelien isoin anti oli Varnan lohkossa Ukrainan voitto Espanjasta ja nousu sen edelle pudotuspeleihin.

Alkulohkojen taulukot

Rotterdamin mukaansa tempaava biitsikisa jatkuu suomalaisillakin

Rotterdamissa King of the court -biitsiturnauksessa on pelattu jo pari päivää. Vielä mukana kärkitaistelussa on myös Suomen pari Ahtiainen/Lahti.

Puolivälierävaiheessa 12 paria selvittelee jatkopaikkoja torstai-illan aikana:

https://kingofthecourt.com/events/3791-betcity-royal-championships-2023/tournaments/queens-rotterdam/schedule#tabs

Omassa alkulohkossaan suomalaiset pelasivat niukasti itsensä puolivälieriin pudottamalla jatkosta viiden joukkueen kierrossa ensin jopa latvialaiset Samoilova/Graudinan.

Suomalaisten puolivälieräpelit alkavat torstaina klo 20.30 Suomen aikaa.

Miesten tulokset