VNL W: Italia ykkönen Bangkokin finaaleissa

Italia juhli Bangkokissa VNL:n eli Kansojen liigan ykkössijaa.

Joukkueen tekeminen lepäsi vahvasti akselin De Gennaro-Orro-Egonu varassa, vaikka Miriam Sylla olikin tällä kertaa joukkueen näkyvin pelaaja, mutta ei niin tehokas.

Kapteeni Anna Danesi pääsi nostamaan pyttyä FIVB:n puheenojohtajan Ary Gracan käsistä.

Naisten finaalissa Japani taipui 3-1.

Brasilia hävisi sekä välierän Japanille että pronssiottelun Puolalle 2-3.

USA, Kiina, Turkki ja Thaimaa olivat putoajat puolivälierissä, joten jo siinä vaiheessa nähtiin kolme mojovaa yllätystulosta.

Lentis.net ennustaa näkemänsä perusteella, että USA ja Serbia tulevat olympialaisissa olemaan kuitenkin Italiaa kovempia.

VNL:ssä alisuorittaneet Turkki ja Brasilia parantavat taatusti myös Pariisin peleihin.

Puolan kolmossija kertoo maan valtavasta potentiaalista myös naisten lentopallossa tulevina vuosina. Hyvä uutinen joukkueelle oli Malwina Smarzekin paluu maajoukkueen mukaan.

Magdalena Stysiak on kuitenkin tällä hetkellä joukkueen selkeä ykköshakkuri.

Pariisin alkulohkot arvottiin Bangkokissa turnauksen aluksi:
A: FRA, USA. CHN, SRB
B: BRA, POL, JPN, KEN
C: ITA, TUR, NED, DOM

Dream Team

Jätä kommentti