Suomen hyvä alku katkesi Kroatiaa vastaan

Kaksikko Olli Kunnari-Mikko Esko sai lentävän lähdön maajoukkueen johtoporrasuralleen, mutta Suomen tekeminen katkesi toisen erän loppupuolelle. Kroatia vei Kultaisen liigan avauksessa voiton 3-1 (21-25, 26-24, 25-15,25-22), vaikka aivan lopussa Suomi pääsi vielä mukaan peliin.

Arvokisoissakin statistin rooliin hakkurien välisessä kilpailussa jäänyt Aaro Nikula vastasi nyt avauksen pelaajana huutoon, ja ehti tykittää kahteen erään 17 pinnaa lähes kahden kolmasosan tehoilla.

Valitettavasti Nikulan tekeminenkin alkoi piiputtaa Suomen vaikeuksien mukana.

Tilasto

Tulokset ja taulukot

Molempien joukkueiden lähtö peliin oli maajoukkuekauden aluksi tyypillisen kiireistä tekemistä. Kroatia pystyi rauhoittamaan pelinsä aikaisemmin, ja kentälle toiseen erään vaihdettu passari Peter Visic löysi hakkuri Petar Dirlicin paremmin.

Molemmat Kroatian näkyvimpinä muuten pelasivat viime kauden Milanossa, mutta eri seuroissa: Dirlic Powervolleyssa ja Visic Volley Milanossa eli Monzassa.

Suomen peliin löytyi pieniä uusia vaihteita niin Antti Ronkaisen, Santeri Välimaan kuin Petteri Tyynismaankin sisääntuloilla. Kroatia kuitenkin vain oli tällä kertaa parempi.

Kroatia on varma Kultaisen liigan finalistijoukkue turnauksen järjestäjämaana. Suomen vastus sunnuntaina Hakametsässä ei ainakaan helpotu, kun Belgia tulee vastaan. Suomen välipäivänä lauantaina kohtaavat siis Belgia ja Kroatia.

Suomen kokoonpano: Ivanov (7),Suihkonen (5), Haapaniemi (6), Nikula (8), Marttila (7), Savonsalmi (6), Köykkä (6)
Vaihdosta: Ronkainen (7), Tyynismaa (6), Välimaa (7)

Jätä kommentti