Kahdella tappiolla EM-kilpailut avannut Ruotsin joukkue teki suuryllätyksen kaatamalla Saksan Düsseldorfin C-lohkossa.
https://eurovolley.cev.eu/en/2023/women/#matches-pools
Asiaan on vaikuttanut Saksan ykköspelaajan Hanna Orthmannin ikävä loukkaantuminen Saksan heti Saksan avausmatsin eli Kreikka-pelin alkupuolella. Turkin THY:stä Italian Novaraan siirtymässä ollut yleispelaaja on polvivamman vuoksi pitkään poissa pelikentiltä.
Saksan kisat ovat sen jälkeen menneet osittain plörinäksi, vaikka upeassa, kuitenkin vain alle 4000 katsojaa vetävässä Castellossa Düsseldorfin etelälaitamilla onkin ollut huipputunnelma.
Ruotsi-tappion jälkeen tunnelmaa latisti entisestään niukka 2-3 -tappio Tshekille. Ottelu oli aivan mahdottoman pitkä: päätösvihellys saksalaisten antenniin osuneen lyönnin jälkeen kuultiin kello 22.52, kun peli käynnistyi noin kello 20.15.
Tshekin laituriosasto oli niin kovasti edellä Saksan vastaavaa, että voitto oli lopulta ansaittu, vaikkakin marginaalinen viidennen erän 18-16 onnistuminen molempien joukkueiden ottelupallojen jälkeen.
Saksalla oli ensin kaksi ottelupalloa. Tshekki ratkaisi toisesta katkaisun paikastaan.
Gabriela Orvosova oli Tshekin hakkurina usein pitelemätön. Yleispelaajista Helena Havelkova häipyi välillä vähän kuvasta, mutta oli jälleen pelin loppupuolella elementissään. Kapteeni Michaela Mlejnkova sai hänkin paljon vastuuta passari Katerina Valkovan tehot esiin -pelissä.
Saksan peli ei ottanut kulkeakseen: Valmentaja Vital Heynen ei vaikuttanut olevan kovin tyytyväinen passai Pia Kästnerin ratkaisuihin. Hakkuriakin vaihdeltiin välillä, mutta Antonia Stautz oli selvästi paikalla parempi, pelaten nostavana hakkurina osan paikoista.
Toinen yleispelaaja Lina Alsmeier oli pahiten pihalla ja edesauttoi Tshekin nousua voittoon. Parhaasta päästä joukkuetta ovat tällä hetkellä keskipelaajat Marie Schölzel ja ja Camilla Weitzel.
Ottelun alun myöhästymiseen vaikutti päivän ensimmäisen ottelun Kreikan ja Azerbaidzhanin viisieräinen,joka kääntyi itämaiselle vieraalle.
Saksalaisyleisö symppasi Kreikkaa: etenkin leveäharteisen ja hitaiden lihassolujen hakkurin Martha Anthoulin (202 cm) sekä normaalivaihturina olleen kakkosliberon Xeni Kakouratoun (158 cm) yhtäaikainen pelaaminen takakentällä pari vaihtoa oli varsin veikeää katsottavaa.
Tosin Kakouratoun viidennen erän vierailu takakentällä meni pipariksi, ja Azerbaizhan nousi hänen vastaaottovirheillään tasoihin 9-9:ään ja lopulta pelin voittajaksi.
Tilanne lohkossa on huippujännittävä ennen viimeisiä pelejä keskiviikkona ja torstaina.
Yksikään lohkon maista ei ole vielä ulkona jatkosta. Ruotsin pitäisi voittaa Azerbaidzhan, ja se olisi sen jälkeen vahvoilla.
Turkki päästänee viimeiset ilmat pihalle sitä ennen Kreikasta.
Näin Ruotsin ja Tshekin kohtaaminen viimeisenä alkulohkoppäivänä saattaa samalla olla taistelu jatkopaikasta.
Saksa saattaa selvityä säikähdyksellä vielä jatkoon Brysselin neljännesvälieriin, mutta otteet eivät tällä hetkellä lupaa hyvää enää sinne.
Saattaakin olla että viimeinen alkulohkopeli Turkkia vastaan vie Saksan paikkaan, jossa tuleva pudotuspelivastustaja on joko Serbia tai Puola.
https://www.flashscore.fi/sarjataulukko/zDNx9Fqf/dpYKjQ4P/#/dpYKjQ4P/table
Gentissä A-lohko on vähän selvempi, mutta ei vielä loppuun asti varma. Slovenia voitti Unkarin, mutta ei todennäköisesti enää ohita jatkopeleihin oikeuttavaa sijaa. kohdatessaan vielä Ukrainan. Ukraina kohtaa vielä päätöspäivän myös Puolan, joten kakkossijakin on vielä avoin.
Tällä hetkellä tilanne on 1) Serbia 2) Puola 3) Ukraina 4) Belgia 5) Slovenia 6) Unkari.
Juha Silvanto
Lentis.net/Düsseldorf