Koreassa ratkaistaan jännittävästi kuudes finalisti. Puola piti hermonsa kurissa Malwina Smarzekin mahtavan pelin avulla Japania vastaan todella tärkeässä ja tiukassa ottelussa ja on kiinni vielä kuudennessa paikassa.
Dominikaaninen tasavalta hankki yhtä jännittävän ja tärkeän voiton Koreasta, joten jännittäminen viimeisestä finaalipaikasta jatkuu. Kolmannen erän lopussa koko kilpailun toiseksi parhaalle pistenaiselle, Brayelin Elizabeth Martinezille sattunut vakavan näköinen polvivamma ei lopulta häirinnyt liikaa dominikaanien pelaamista,
Finaalipaikkansa jo varmistanutta Turkkia ei kiinnostanut voitto lainkaan yhtä paljon edes kotikentällä Ankarassa, mutta Belgialle pakolliset kolme pistettä tekivät loppua kohti pelistä vaikean yliyrittämisen takia. Lopulta voitto kirjattiin 3-1 Belgialle sen jälkeen, kun Turkki välillä kävi johdossa näyttämässä osaamisensa neljännen erän aikana Belgian jo ison johdon jälkeen.
Näin kaksi peliä kun on kaikilla jäljellä, tilanne viimeisen jatkajan eli kuudennen sijan suhteen on täysin auki sijoilla 6-9.
https://www.volleyball.world/en/vnl/women/resultsandranking/round1
https://www.volleyball.world/en/vnl
https://www.volleyball.world/en/vnl/women/statistics
Turnausten kotijoukkue boldattuna
20.6.
JPN – DOM 2-3
KOR – POL 3-1
BEL – ITA 3-2
TUR – BRA 3-2
RUS – NED 0-3
THA – USA 0-3
GER – BUL 3-0
CHN – SRB 3-0
19.6.
POL – DOM 3-2
KOR – JPN 3-0
BEL – BRA 0-3
ITA – TUR 3-2
NED – USA 2-3
RUS – THA 1-3
SRB – GER 1-3
CHN – BUL 3-0
18.6.
JPN – POL 1-3
KOR – DOM 1-3
BUL – SRB 3-1
CHN – GER 3-0
NED – THA 3-0
RUS – USA 0-3
BRA – ITA 3-0
TUR – BEL 1-3