Suomen miehet kohtaavat uuden päävalmentajan Joel Banksin johdolla Ukrainan Tampereella 25. toukokuuta.
Sekä Suomen miehet että naiset pelaavat touko-kesäkuun aikana Euroopan Kultaista liigaa.
Suomen miehiä reilun viikon verran valmentanut britti Joel Banks on viritellyt joukkuetta leirillä Kuortaneella.
– Kovin paljon uusia asioita ei treeneihin ole voinut näin lyhyessä ajassa tuoda, ehkä kolme, neljä uutta ideaa. Kultaisessa liigassa tehdään paljon vielä kehittämistyötä, mutta me haluamme tietenkin aina voittaa jokaisen pelin.
– Positiivista harjoituksissa on ollut, että olen voinut seurata kaikkia pelaajia avoimin silmin ilman mitään ennakkoasennetta. On tärkeää myös puhua pelaajien kanssa. Meillä on joukkueessa monia kehittyviä, lahjakkaita pelaajia.
Banks kiittelee vuolaasti apuvalmentaja Sami Kurttilaa.
– Samin tietous suomalaisesta lentopallosta ja pelaajista on erittäin tärkeää minulle. Sami on tehnyt joukkueen kanssa hyvää työtä, Banks sanoo.
Miesten maajoukkueella on vielä tällä viikolla ollut 16 pelaajaa leirivahvuudessa Kuortaneella. Viimeistään perjantai-iltana Banksin pitää kuitenkin päättää ketkä kaksi jäävät pois ja ketkä 14 pelaajaa ovat mukana lauantain pelissä.
Suomi
1 Niko Haapakoski 192 01.05.1996 17 P
4 Lauri Kerminen 182 18.01.1993 155 L
5 Peetu Mäkinen 200 19.08.1995 22 YP
6 Antti Ronkainen 189 11.08.1996 17 YP
7 Niko Suihkonen 190 11.04.1999 17 YP
8 Elviss Krastins 190 15.09.1994 123 YP
9 Tommi Siirilä 203 05.08.1993 113 KP
11 Sauli Sinkkonen 201 14.09.1989 102 KP
12 Samuli Kaislasalo 205 03.08.1995 25 H
15 Henrik Porkka 202 14.01.1998 46 KP
18 Akseli Lankinen 194 31.08.1997 14 P
19 Niklas Breilin 176 08.09.1999 25 L
20 Joonas Jokela 202 12.12.1998 16 H
23 Mikko Karjarinta 209 22.07.1999 0 KP
24 Aaro Nikula 212 23.03.1999 0 H
25 Ilari Toimela 200 27.02.1998 0 YP
Numero, nimi, pituus, syntymäaika, maaottelut, pelipaikka
Valmennus ja joukkueenjohto
Päävalmentaja Joel Banks ENG
Apuvalmentaja Sami Kurttila
Fysiikkavalmentaja Andres Esper ARG
Tilastoija Kountouridis Panagiotis GRE
Fysioterapeutti Pawel Baryla POL
Joukkueenjohtaja Monica Remmelkoor EST
Lääkäri Petri Helenius
Ugis Krastinsin valmentama Ukrainan maajoukkue selvitti viime kesänä tiensä EM-lopputurnaukseen eikä hävinnyt karsintapeleissä yhtään erää. Ukraina on siis erinomainen mittari Suomen nuorelle joukkueelle.
Mikko Korpelan tekemän analyysin mukaan Suomeen matkaavan joukkueen tunnetuimpana pelaajana voidaan pitää kokenutta 32-vuotiasta keskitorjujaa Dmytro Teryomenkoa. Tällä kaudella Ranskassa Toursin paidassa mestaruuden ja cupin voittaneelta Teryomenkolta, löytyy kahdelta edelliseltä kaudelta myös Puolan Plusliigan Cerrad Czarni Radomista ja venäläisjätti Belogorie Belgorodista sekä kattavasti menestystä kotimaansa liigasta.
Ukrainan joukkueen keskitorjujaosastolla on toinenkin hyvin mielenkiintoinen pelaaja nimittäin Yurii Semeniuk. Tällä 25-vuotiaalla seurajoukkueessakin Krastinsin alaisuudessa pelaavalla roikaleella on mittaa 210 cm. Hän on pelannut vain 5 vuotta lentopalloa ja nousi 3 vuodessa maajoukkuetasolle. Eikä menestyskään ole Semeniukia kiertänyt, sillä lyhyen uran aikana ehtinyt voittaa kaksi Ukrainan mestaruutta, kaksi supercupia ja cup mestaruuden kolmesti.
Yleispelaaja puolella taustaltaan kokeneimmasta päästä on 28-vuotias Ian Iereshchenko. Kaudesta 2015-2016 Venäjän liigaa pelannut Iereshchenkon palkintokaapista löytyy mm. maailmantähtiä vilisevän Belogorie Belgorodin paidassa voitettu CEV cup mestaruus keväältä 2018. Päättyneen kauden mies edusti Ural Ufaa.
Maan suurimpiin lupauksiin kuuluva 22-vuotias yleispelaaja Oleh Plotnytskyi kuuluu suurella todennäköisyydellä Krastinsin kuusikkoon. Kahden viimeisen kauden aikana nuoren miehen edesottamuksia on voinut seurata Italian A1 liigan Monzan riveissä. Tämän viuhuvan vasurin meriittilistalta löytyy myös vuodelta 2016 U-20 EM-kisojen hopea ja valinta kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP).
Plotnytskyin lisäksi joukkueesta löytyy myös kaksi muuta 2016 U-20 EM-kisojen hopeamitalistia. Menneellä kaudella ensimmäiset kautensa ulkomailla ammattilaisina pelanneet yleispelaaja Timofii Poluian ja hakkuri Dmytro Viietskyi.
Kultaiseen liigaan valitusta isosta ryhmästä löytyy myös Mestaruusliigaa seuranneille tuttu passari Dmytro Dolgopolov. Nähtäväksi jää onko Hurrikaani-Loimaata edustanut Dolgopolov mukana Suomeen matkaavassa joukkueessa.